Palas de Reista Arzúaan 23.6.

Aamulla kämppäkaveistamme ne ensimmäisinä paikalla olleet olivat jo lähtöä alhaalla tekemässä, kun me sinne könysimme. Heidän aamupalapuuhansa ja pakkaamisensa tosin kestivät sen verran kauan, että ennen heitä pihalle pääsimme. Tielle päästyämme 40-vuotishääpäiväitalialaisemme kaarsivat vauhdilla kulman takaa ja tapansa mukaan leveästi hymyillen huusivat "ciao".

Itselläni ei tästäkään matkasta ole yhtään kuvaa. Opaskirjaan olen merkinnyt jotain tietoja siitä, että matkat, joita tuossa Michelinin oppaassa eri paikkojen välillä väitetään olevan, eivät pidä ainakaan Trackerin mukaan paikkaansa. Parinkin kilometrin eroja saattaa olla. Kävelykeli oli merkintöjen mukaan miellyttävä, joten niin se varmaankin sitten oli. 

Jimmylläkään ei matkalta ollut kovin paljon ikuistettavaa. Jotain kuitenkin.

Tietenkin ylämäkiä, yhden sellaisen päätyttyä oli jälleen vesi- ynnä banaaninpopsimistauko. Joku ohikulkijoista kovin näytti peukkua banaaneillemme.

Majassa meidät otti vastaan sama ystävällinen täti, joka oli ollut puhelimessakin. Respassa selvisi, että on myös kahden hengen huoneita ja koska sellainen maksoi vain kympin enemmän, kuin kaksi petiä olisi tullut maksamaan, ei epäilystäkään siitä, mihin päädyimme. Meitä lähti huoneeseen opastamaan Maria, ystävällinen, hieman elämän riuduttaman oloinen nainen. Hän viittilöi meitä käyttämään hissiä, hän itse menisi portaita ja odottaisi toisessa kerroksessa. Oli huolissaan, kun lähdimme rinkkoinemme hänen peräänsä, minua osoitteli. Kyllä, olen riutunut, väsynyt ja uupuneen oloinen, mutta en kuollut, siispä tulen portaita. Rinkkoineni.

Ylös sitten menimme, oleskeluhuoneen läpi, ulkotiloihin ja pesukoneiden ohi, läpi ravintolan, talon toiselle puolelle kadulle ja siitä sisälle ja toiseen kerrokseen, käytävälle ja sieltä löytyi huone. Käytävän toisessa päässä näkyi olevan ovi auki ja lakanoita kuivumassa narulla. Yksi kylpyhuone oli aivan huonettamme vastapäätä, toinenkin ihan lähellä. Huoneessa oli ikkunakin ja sen sai auki, mutta suurta hyötyä siitä ei ollut, koska sen toisella puolella oli jonkinlainen varastohuone.  

Majapaikasta minulla ei ole kuvaa, ainoastaan sen vessasta. Aikani pohdin tuon jutun tarkoitusta, kunnes hoksasin, että se sattuu olemaan vain pyyhetelineen yksinäiseksi jäänyt kannatin, ei mitään sen mystisempää.

Tavaksi oli tullut siistiytyä, käydä ulkona ja palata tarvittaessa pyykille, niin tälläkin kertaa. Maria tuli auttamaan pyykkikoneen kanssa, kertoi, montako minuuttia kestää ja niin lähdimme jälleen. Pankkiautomaatti piti löytää ja respan täti neuvoi. Hänen neuvoistaan emme täysin selvää saaneet, mutta koska sen piti olla ihan lähellä tuossa, si, si ja jotain neljä, arvelimme löytävämme. Ei kuitenkaan eteen tullut ja kyselemään siis vastaantulijoilta. On se merkillistä, miten huonosti nuoretkin englantia puhuvat. Yritystä kyllä oli, mutta jos sanat "vasen" ja "oikea" menevät väärin, on neuvominenkin hiukan huteralla pohjalla. No, kierrettiin ja etsittiin, mutta tuloksetta. Alkoi sitten jo pyykkikoneenkin tyhjennysaika lähestyä, joten suuntasimme takaisin. Siellä Maria jo odottelikin. Pyykit olivat peseytyneet, vedin ne koriin ja rupesimme kuivuriin laittamaan. Ensimmäinen paita oli ihan ok, mutta muut valuivat vettä sen verran, että kuivurissa saisivat kyllä melkoisen tovin olla, jos kuivaa odotettiin. Mariakin huomasi asian, pyysi laittamaan ne takaisin koneeseen ja lähti hakemaan respasta kolikoita. Laittoi koneen uusiksi linkoamaan. Mittarin mukaan kone linkoaisi tunnin, mutta Maria rauhoitteli - ei ei...jotain hän välillä sorkki pajukepillä koneen takaa ja jotain sen kanssa muutenkin taisteli, mutta niin vain homma hoitui melko pikaisesti ja pyykit linkoutuivat. Sitten kuivuriin. Uudestaan kylille pankkiautomaatin metsästykseen. Vastapäisen baarin tarjoilija osasi hiukan paremmin neuvoa. Se "neljä" oli neljä korttelia eteenpäin. Aivan lähellä se ei siis ollut, mutta oli ensimmäisellä etsintäreissulla jo melkein siellä asti hortoiltu.

Ruokapaikkaakin etsittiin ja sellainen sitten vallan hyvä löytyikin. Paikka, jossa tarjoilijat hoitivat hommansa äärettömän hyvin, eikä jälkeäkään minkäänlaisesta nenänvartta pitkin katsomisesta, vaikka ymmärrettävistä syistä moni ruokailija oli varvassandaaleissa tai hiukan rämyisemmissä vaatteissa. Paikka itse oli tyylikäs kaikin puolin. Ruoka oli hyvää ja "Menu del Dia" kohtuullissa hinnoissa, kuten muuallakin reitin varrella.