Päivä Santiago de Compostelassa 26.6.

Ihan hyvä, että päätettiin pitää yksi vapaapäivä ennen hankkiutumista kotimatkalle. Eihän tuo kaupunki näin pikasilmäyksellä juurikaan mistään perusturistipaikasta eroa. Sitä en tiedä, mitä kaikkea sillä olisi tarjota, koska emme ottaneet selvää. Kirkkoja nyt on nähty ja vaikka komeahan tuo katedraali on, se on kuitenkin kirkko kirkkojen joukossa. Joka tapauksessa menimme klo 12 sinne vaeltajamessuun.

Innokas nunna opetti kirkkokansaa ensin pitkään ja perin hartaasti laulamaan messulauluja oikein. Sitten tilaisuus viimein alkoi. Paikka oli täynnä, mekin istuimme likellä ovea Marian sivualttarin edessä portailla. Jotenkin outo olo, kun vähän väliä joku tuli siihen eteen kumartelemaan ja ristinmerkkejä tekemään tai kiipesi vieressä portaita kurottaakseen Marian lippaalle rahaa laittamaan. Messu itsessään oli minusta huonosti toteutettu. Päätellen siitä, että papupatapapatuslitanian keskeltä ehti tunnistaa välillä joitain tuttuja sanoja, kuten Sarria tai Burgos ja joitain maiden nimiä, pappi luultavasti siinä lukaisi pikavauhdilla läpi kaikkien niiden nimet, jotka olivat sitten edellispäivän messun  ilmoittautumassa käyneet ja compostelansa saaneet. Saarna itsessään oli varmaankin hyvä, mutta en ole milloinkaan piitannut pitkistä ja käsittämättömistä kirkkopuheista. Sanaakaan siitä ei ymmärtänyt. Jotenkin olin toivonut, että olisi muillakin kielillä jotain sanottavaa kuin vain espanjaksi. Päätettiin sitten kesken lähteä pois. Lähtiessämme sanottiin vieressämme olleille suomalaisystävillemme hiljaiset heipat. Oli mukava yllätys, että hekin tuolta saman tien ulostautuivat. Toivottavasti eivät pitäneet velvollisuutenaan seuraksemme lähteä, ei sitä toki odotettu, vaikka olikin puhuttu, että "kirkkokahveille" mennään tuon jälkeen. Poikettiin istumaan ja juttelemaan. Löytyi lisää yhteisiä tuttavia. Yhteisiä kokemuksia myös hevosen menetyksen merkeissä. Valitettavasti juuri tuossa pöydässä istuessamme toinen miehistä sai tyttäreltään surullisen puhelun - yhden hevosen matka oli päättynyt. Ymmärsimme, miltä hänestä tuntui. Iloisiakin eläinasioita puheissa vilisi, koiria ja 16 marsua. Niistä nyt sen enempää tässä viitsi...

Kaikki loppuu aikanaan. Ystävämme aikoivat vielä jatkaa Finisterraan seuraavana päivänä, tosin ajanpuutteen vuoksi ei enää kävellen. Me puolestamme olimme aamulla poikenneet asemalla ostamassa junaliput Madridiin seuraavaksi aamuksi ja olimme saaneet lennon sitä seuraavaksi aamuksi Madridista Helsingin kautta aina Jyväskylään saakka. Erkanimme, naamakirjan kautta yhteys onneksi säilynee. Ties milloin ja missä seuraavan kerran ehkä tapaamme.

Kuvat kuitenkin nappaistiin, kuten asiaan kuuluu. Kaikki neljä emme yhdessäkään kuvassa ole.

Mitäpä kylästä muuta? Turistikrääsää se oli pullollaan, toki sillä erotuksella muihin turistikohteisiin, että kaikki camino-aiheista. Kyllä siellä kuitenkin yhden päivän jaksoi pyöriä. Muutamaa geokätköäkin joudettiin etsimään, mutta olivat liian vilkkailla paikoilla. Ei haluttu epäilyksiä herätellä. Tyydyttiin sitten mekin kaupoissa pyörimään. Perinteeksi muodostunut T-paidan ostaminen oli edessä, minä puolestani halusin simpukkakorvikset. Sen kokoisia sini-vihreitä ei löytynyt, mikä olisi ollut tavoitteena, mutta hiukan pienemmät kyllä. Eipä ainakaan tullut rinkkaan liikaa painoa.

Illalla sitten tapaksille. Pitäähän sekin ainakin kerran Espanjan -reissulla kokea.