Leónista Villavanteen 13.6.

Lauantaiaamuna jälleen tien päälle, jalassa upouudet kengät. Sille en halunnut uhrata ajatustakaan, että kengät pitäisi jotenkin ajaa sisään. Sellaiseen ei nyt ollut mahdollisuutta. Ja jos ne rakkojaloissa tuntuivat hyviltä, silloinhan niiden täytyi olla hyvät.

Näytti pieneltä gallialaiskylältä reitin varsi aamutuimaan.

Jostain olin ollut lukevinani, että Leónin jälkeen maisemaa sulostuttavat loputtomat teollisuusalueen putket. En tiedä, liittyykö kartassa näkyvä Poligono Industrial tuohon, mutta koska meidän kännykkäsovelluksemme kartassa näkyi vaihtoehtoinen reitti, joka kulki ison tien eteläpuolitse, valitsimme sen. Varmastikin sen suhteen valinta osui oikeaan, että eipä tarvinnut niitä mahdollisia teollisuusputkia tuijotella, eikä valtatien vartta tassutella, mutta muuten tuo väli oli sangen tylsä kuljettava. Olen siitä muistiin merkinnyt vain sen, että taisipa tuolla liki 30 km:n taipaleella olla peräti kaksi mutkaa. 

Oli miten oli, tuon(kin) päivän jälkeen olin melko uupunut. Kun Villavante -nimiseen kylään saavuimme ja majapaikan aulaan pääsimme, näytti majanpitäjätäti hiukan huolestuneelta minua katsoessaan. 

Hetken aikaa piti istuskella, ennen kuin jaksoi edes kylää lähteä katsomaan. Majatalon koira tuli ylväästi pitämään vahtia kulkijan eteen.

Kylällä ei paljon katseltavaa ollut. Samassa majapaikassa oleillut toinen suomalaispariskunta oli ilmeisesti käynyt kauppaa etsimässä laihoin tuloksin. Kovin monta sanaa emme heidän kanssaan vaihtaneet - sitä jotenkin haluaa vältellä muita suomalaisia näillä reissuillaan varsinkin silloin, jos jotenkin vaistoaa toisten olevan tyyliltään ja mieltymyksiltään kovin itsestään poikkeavia. Nämä ihmiset tulivat makuusalin väliseinän toiselle puolelle melko äänekkäästi jutellen. Ei siinä toki mitään, päiväaikana kyllä saa ääneenkin puhua, mutta jotenkin itsellä on sellainen ajatus, että silloinkin makuusalin voisi rauhoittaa, koska aina on joku, joka haluaa levätä. Ihmisten tapa puhua toisilleen on yksi asia, joka luo mielikuvia - luultavasti vallan vääriä, mutta mihinpä siä ennakkoluuloistaan pääsee. Ensivaikutelma näistä ihmisistä ei siis ollut kaikkein miellyttävin, joten ei ollut suurempaa tarvetta sitten heihin tutustuakaan. Joskus tuttavuudet vain natsaavat kohdilleen paremmin kuin joskus toiste. Toki illalla ruokailusta lähtiessämme heitäkin sitten tervehdimme, ei tässä nyt sentään niin umpimielisiksi haluttu heittäytyä. Ruokailu oli muuten yksi niistä harvoista, joissa juoma ei kuulunut hintaan. Pullolle viiniä majanpitäjä oli määritellyt hinnaksi 6,20 €, paikallisen baarin hinta oli 2,50 €. Mikäpä siinä, saahan sitä pyytää, mitä haluaa.

Meidän kyläkierroksemme antoi tilaisuuden seurata paikallisbaarin peliporukoiden touhua. Valitettavasti videon äänimaailma on varsin vaisu verrattuna todelliseen tilanteeseen. Korttipelin nimeksi porukka sanoi "suvastado", mutta sanan oikeasta kirjoitusasusta minulla ei ole aavistustakaan. Kaikki sedät hymyilivät kovin, kun kävin heitä kuvaamassa, luvan antoivat, mutta tunnustan, että tämä videonpätkä on kuvattu ihan vaivihkaa. 

Baarin koira oli kovin nöyrä ja hyvin opetettu. Harmi, että myöhästyin kuvan kanssa siitä vaiheesta, kun tyttö koiransa syliin otti ja sitä halaili. Uudelleen rupesivat sitten ihan varta vasten poseeraamaan tässä kuvassa.

Joskus tässä oli ehkä joku asunut. Nyt oli jäljellä vain asumisen muistoja.

Päätä viimein tyynyyn ja valmistautumaan uuteen päivään. Niin oli moni muukin jo tehnyt. Meidän puolellamme makuusalia yksi kulkija venytteli vielä itseään ja oli tikahtua nauruun, kun Jimmy vahingossa kyynärpäällään tönäisi valot päälle ensin yhteen osaan salia ja sitten oikeaa katkaisijaa hapuillessaan varmuuden vuoksi räppäsi valot joka puolelle. Siitäs saitte kaikki, jotka päivällä tuolla puhuitte, kun joku yritti hiukan lepäillä :)