Molinasecasta Villafranca del Bierzoon 17.6.

Molinasecan kaksikerroksisen talon huone oli ilmastoitu. Tosin se ilmastointi toimi vain silloin, kun ikkunat olivat auki. Ne taas oli hyvä pitää auki, että ei ollut liian kuuma ja ilma riitti. Tällaisen manuaalimallisen ilmastoinnin haittapuolena oli se, että naapurin koiratarhan asukkien yöllinen mekastus piti melkein koko yön ihmisen valveilla. Ne hetket, jolloin koirat olivat hiljaa, kämpän ovet, varsinkin vessanovi kolisivat, koska ikkunat eri puolilla taloa olivat auki. Enpä muista, milloin näin huonosti olisin nukkunut.

Kämppäkaverimme könysi pimeydessä jo viiden maissa ulos huoneesta ja kuului oleskelutilan puolella pakkailevan ja kulkijakaverinsa kanssa aamiaista puuhaavan. Ei sitten ollut raaskinut niitä valoja laittaa. Sitten kello tuli puoli kuusi, hän avasi huoneemme oven, kuiskasi, että kello on nyt puoli kuusi ja - räppäsi valot päälle. Lähtivät sitten kaverinsa kanssa taipaleelle. Ehkä hänen englanninkielen ymmärryksensä ei ollutkaan aivan niin hyvää, kuin olimme ajatelleet. Noinkohan hän oli joutunut viivästyttämään lähtöään siksi, että hänen oudot suomalaiset kämppiksnsä olivat tilanneet häneltä herätyksen ja hän katsoi velvollisuudekseen sen hoitaa...?

Olimme illalla käyneet hakemassa muutaman jugurtin aamupalaksemme. Siinä keittiön pöydän ääressä niitä nautiskelimme, kun huomasimme siinä jonkun kulkijan pyhiinvaelluspassin. Hyvänen aika, nyt on joku unohtanut omansa! Olohuoneen puolella oli vain kaksi japanilaista, jotka eivät olleet kovin puheliaita, eivätkä tuntuneet lainkaan ymmärtävän, kun heiltä mahdollisia tietoja tuon passin omistajasta kyselimme. Hetki meni, ennen kuin oma äly kirkastui: Tuon passin leimat olivat liki 20 vuotta vanhoja. Se ei siis ollut ilmeisestikään kenenkään juuri nyt käytössä oleva kuponki. Tai sitten se oli muuten vain pilanpäiten sinne malliksi tai joksikin jätetty. Emme siitä kuitenkaan enempää huolta mekään kantaneet, vaan lähdimme matkaan.

Ponferradan komea linna kunnioitti olemassaolollaan kulkuamme.

Päivästä tuli pitkä ja kuuma. Piti lepäillä varjossa aina välillä.

Vaikka opaskirjan piirroskuvan mukaan matkalla ei juurikaan pitänyt olla kovia nousuja, niitä silti tuntui olevan. Ruvettiin jo olemaan aika lähellä määränpäätä - tai pikemminkin  määränpääksi luulemaamme kaupunkia - kun edessä näytti jälleen olevan melkoinen nousu. Takana oli jo kolmisenkymmentä kilometriä, helle paahtoi ja väsytti. Karttaa hiukan vilkuiltiin ja mietittiin, voisiko maantien kautta olla järkevämpää kulkea, se kun näytti menevän jotenkin enemmän oikeaan suuntaankin. Valittiin kuitenkin merkitty reitti. Pari ruotsalaistyttöä, jotka oli samana päivänä pari kertaa aiemminkin kohdattu samoilla varjopaikoilla lepovuoroja vaihdellen, saapuivat jälleen siinä vaiheessa, kun me jo lähtöä tehtiin. Kyselivät, paljonko mahtaa olla vielä matkaa. Karttaa katsottiin ja linnuntiestä raportoitiin. Tuolta jostain he ovat juuri tulossa.

Sitten mäki ylös ja kas, polku kaartoi oikealle ja kaupunki jäi vasemmalle. Sinänsä siinä ei ollut mitään merkillistä. Se kaupunki, mitä oli katseltu matkan varrelta ja mihin se maantiekin näytti suorempaa menevän, oli vallan väärä kaupunki. Oikeastaan siis aika hyvä, ettei oltu lähdetty oikomaan. 

Viiniä näyttivät viljelevän.

Tavoitekylämme olikin tuota pikaa jalkojemme alla. Komea linnakin siellä oli ihan reitin varrella, mutta nyt oli tärkeämpää löytää ensin nukkumapaikka.

Eteen tulikin albergue, jonne suunnattiin. Tilaakin oli, kolme paikkaa vapaana. Omistajaperhe (näin ymmärsimme) näkyi olevan aterialla - ai niin, siesta. Milloin siihen oppii...Täti tuli kertomaan, että vapaat pedit ovat yläpetejä. Katsoi minua ja sanoi, että eivät ole minua varten. Mutta eipä hätää, heillä on perhehotelli tuolla pienen matkan päässä. Siinä vaiheessa myös perheen tytär tuli paikalle. Säesti äitään. Onhan se mahdollista, että oikeasti olivat vanhuksesta huolissaan. Toisaalta voi olla, että kokeilivat kepillä jäätä - ehkä näistä saadaan asiakas hotelliin. Joka tapauksessa tartuttiin tarjoukseen. Kahden hengen huone 25 €. Kelpasi. Tytär soitti ja varmisti, että siellä on huone. Piirsivät meille karttaan reittiä, 5 minuutin matka. Sitten täti sanoi, että stop, kyllä hänen miehensä heittää meidät. Perheen ateria keskeytyi, mies lähti autolleen, heitti meidät hotellille. Hänen perässään kuljimme respaan (=baariin). Siellä meistä jo tiedettiin ja passeja tytölle ojennettin kirjautumista varten. Ahaa, Suomesta. Sitten tuli yllättäen oluet eteen. Kuskimies tarjosi. Joi itse kahvin ja kätteli meidät, lähti sitten.

Kunhan oli hetki siinä lepäilty, lähdettiin katsastamaan kylää. Ruokapaikkoja löytyi, yhdessä jo terassilla istuttiin ja päätettiin siellä ruokaillakin, mutta tarjoilija osasi niin monta kertaa muuten tyhjässä paikassa katsoa ohi, että viimein keräsimme itsemme ja siirryimme muutaman metrin päähän naapurifirman pöytään. Siellä istui moni muukin (mm. ne ruotsalaistytöt), mutta tarjoilijatyttö toimi kuin unelma. Ei aikaakaan, kun hän oli jo tilauksen ottanut kuuleviin korviinsa ja turisti sai syödäkseen. Jimmylle possunkorvia ja minulle kummeliturskaa. Kuulemma possunkorvista riitti kertakokeilu, ellei seuraava lupaa niitä rapeaksi grillattuina.

Yhdellä kätkölläkin jaksettiin sentään käydä, mutta sille ohikulkemallemme linnalle ei millään jaksettu tallata, vaan tyydyttiin sitä kuvaamaan kirkon kaiteen takaa. Sen kätkö jäi seuraavaan reissuun, jos sellainen joskus jostain syystä tuolle seudulle tulee.

Näitä tällä tavalla käsiteltyjä seiniä oli useammassakin kylässä, lienee joku espanjalainen tapa käsitellä pois purettujen rakennusten jättämät jäljet. Minun mielestäni hienoja pintoja nuo tuollaiset.

Paikalliset rupesivat ajautumaan iltakirkkoon vai mikä konsertti  siellä ehkä oli. Kulkijat kiittivät kirkon kätköstä ja lähtivät varovasti alas kirkon portaita ja kohti punkkaa.

 Tässä tuo mainittu perhehostelli.

Aamua varten hiukan jo valmiiksi tähyiltiin tunnelin suulle, etsiskeltiin mahdollista jalankulun kieltävää liikennenmerkkiä, mutta koska sellaista ei näkynyt, päätimme sitten aamulla tuonne suunnistaa ja sitä kautta oikaista alun toista kilometriä.