Calzadilla de la Cuezasta Calzada del Cotoon 9.6.

Aamiaisen perässähän sitä taasen polulle lähdettiin.  Baari La (De? Le?) Palomar Ledigoksessa sai kunnian saada meidät asiakkaikseen. Jos olisi aavistettu, miten pitkissä kantimissa sen tilauksen perillesaaminen oli, puhumattakaan aamiaiseen käsiksipääsemisestä tai sen maksamisesta, olisimme ehkä jatkaneet matkaa. Baarinpitäjällä oli monta rautaa kerrallaan tulessa, eikä niistä raudoista vähäisimpänä suinkaan ollut baaritiskin päässä majaillut kaveri- /työkaveri-/omistajakaveriporukka, joka oli aamunaukuilla puoli kymmenen aikaan. Baarinpitäjä siinä kommentoi ja huuteli heillekin välillä ohjeita ja ilmeisen tuskastuneena toisinaan kävi itsekin hörppäisemässä lasista, jota aamunaukkailijat omin toimin tarvittaessa täydensivät baarin hyllystä hakemastaan pullosta. Jotain evästä viimein saatiin massuumme. Kovin julkisesti en kuvaa kehdannut napata - ties miten äksy tuo baarimies olisi ollut. Jollekin asiakkaalle messusi kohtalaisen tarmokkaasti (tosin aivan aiheesta), että kun ovessa lukee PRIVADO, se tarkoittaa, että oven takana oleva alue ON PRIVADO ja se asiakkkaiden vessa on siellä pihan perällä.

Jostain syystä olen napannut kuvan Moratinos-nimisen kylä raitilta. Näkyy olevan kovin hiljainen tämäkin kylätie. Luultavasti syy kuvaan on se, että tuolla kuvaajan selän takana saattaa olla maja, jonka alueella olevaan kätköön jätimme sen varvassandaalikulkijan, joka tuolla aiemmin yhdessä kuvassa raunioiden edessä puskassa roikkui.

Matka vähenee. Ei tosin aavitustakaan, mistä tämä on, mutta kuitenkin on.

Matka rupesi lähenemään kolmeakymppiä (jäi 28 kilometriin) ja eteen tuli maja Albergue S. Rogue. Astuimme aulaan ja hetken huhuilimme. Ketään ei näkynyt ja lähdin sitten katsomaan, mahtaako makuusalin puolella olla joku elossa. Ensimmäisiltä jaloilta kyselin, mikä mahtaa olla systeemi, kun näyttää kuitenkin olla kirja pöydällä ja siinä nimiä ja passin numeroita, että jotta tarviiko tässä nyt jotain tehdä...? Kuulemma siitä vaan peremmälle ja punkkaa valitsemaan. Ahaa. No, mentiin peremmälle, valittiin punkat ja käytiin suihkussa. Jossain vaiheessa tehtiin sitten lähtöä kylälle ja aulassa seisoskeli seuraava epätietoinen pariskunta, jota valistimme samoin sanoin, kuin meitä oli valistettu. Toinen matkamme varrella myöhemmin useasti esiintyneistä amerikkalaispariskunnista, nämä olivat kotoisin Oklahomasta, nimiä emme tulleet koskaan kyselleeksi. Silloin peräkammarista hilautui esille henkilö, joka kuitenkin toivoi niitä passeja nähtäväksi ja huolellisella käsialalla kirjasi ylös, keitä hänen majaansa on sattunut saapumaan. Muuta hän ei sitten tahtonutkaan. Paikka toimi lahjoitusten varassa, joten jotain purkkiin sujautimme, että saisivat jatkossakin pidettyä tällaista palvelua yllä.

Lähdimme etsimään kauppaa, koska hyvä olisi saada jotain aamupalaksi ja seuraavan päivän eväiksi. Kauppa löytyikin, mutta se oli kiinni. Aivan, siesta... Siinä edessä ihmetellessämme ja ruokapaikkaa etsiessämme kadun valtasivat lampaat. Niitähän toki piti kuvailla edestä ja takaa. Ujoin reppana yritti mennä autojen toiselta puolelta, koska Jimmy oli ilmeisen pelottava siinä jalkakäytävällä.

Selvittyämme lammaslaumasta jatkoimme ruokapaikan etsimistä. Vastaan tuli tyttö, joka halusi auttaa. Paikallisen tavan mukaisesti hän ei puhunut sanaakaan englantia, mutta se ei häntä hidastanut. Saimme selville, että hän oli asunut kylässä jo 15 vuotta ja oli kotoisin Bulgariasta. Neuvoi ruokapaikan ja innostui, kun kerroimme, että kauppaankin olimme aikoneet. Kuulemma tuntee omistajan ja kyllä kauppaan pääsee. Ihmeellistä, miten paljon loppujen lopuksi kielimuurista huolimatta voi toista ymmärtää, jos haluaa. Kädestä pitäen vei meidät takaisin kaupan ovelle ja painoi sitten ovisummeria...arrghhh. Omistaja siis herätettiin siestalta, koska turisti halusi ostaa appelsiinin ja jugurttia.Ystävällisesti hymyillen sieltä mies ovelle kuitenkin tuli ja bulgarialaistytön kanssa jotain jutustelikin. Saimme kaupasta mitä halusimmekin ja kovin nöyrästi kiitellen lähdimme viemään ostoksiamme majan jääkaappiin, pesimme pyykit ja sitten uusintaretkelle kohti iltaruokapaikkaa. 

Ravintola löytyi ja siellä istuivatkin jo majan aulassa tapaamamme oklahomalaiset. Heille tietysti piti lammaskuvia esitellä. Ruoka oli hyvää, oikeastaan reissun tähän saakka kauneimmin koottu lautasellinen, kerrankin salaattia ruuan sivussa ihan runsaasti. 

Hiukan näytti taivas ja säätiedotus illalla jo varoitusmerkkejä siitä, että saattaapa yöllä sadella, joten hain sitten vastoin alkuperäisajatusta vielä illan viime teoikseni pyykit sisälle. Hyvä niin, yöllä nimittäin tuli kunnon ukkonen sateineen. 

Santa Gunvaldkin tuli majassa ikuistettua.