Koneita ja kätköjä

Päivän reissu alkoi uusintakäynnillä Clas Ohlsonilla. Olisihan siinä hetki mennyt aikaa itse keksiä tuo näppäimistön virittely ääkkösystävälliseksi, mutta sen sentään aavisti, että asetuksista sen täytyy kiinni olla ja jostain sellaisetkin aina löytyy. Suurempi ongelma oli se, että vekotin ei oikein jaksanut latautua. Se oli koko yön läppärin kautta virtaa itselleen haalimassa, mutta noiden edellisessä tekstissä olleiden rivien kirjoittaminen tyhjensi systeemin. Epäiltiin, että ehkä kyse on siitä, että läppäri on mennyt virransäästötilaan ollessaan vailla aktiivikäyttöä öiseen aikaan ja siksi siis tuokaan ei latautunut. Vaan kun se ei kännylaturillakaan sitten jaksanut ladata kuin muutaman sekunnin. Ja sama niin toisen läppärin kuin virtapankinkin kautta, joten takaisin liikkeeseen. Ärsyttävää.

Tyttö Ohlsonilla törkkäsi vehkeen latautumaan, eikä mitään ongelmia. Onneksi sentään noiden ääkkösten kanssa hänelläkin oli pulmia, vaikka vaikuttikin tietävän, mitä teki. Haki sitten hyllystä toisen kappaleen samaa tavaraa ja sitä kokeiltiin. Sama homma ääkkösissä ja muissa pieleenmenevissä merkeissä. Heidän omilta sivuiltaan löytyi siihen ohje ja saatiinpa saman tien homma kondikseen. Hauskaa! Koska siinä lautauspuolessa oli meidän mielestämme ollut pulmia, saatiin hyllystä napattu mukaamme ja alkuperäinen lähti takuun turvin tarkempaan syyniin. Olipa kysymys mistä tahansa, uusi kuitenkin lataa.

Kätköille siis.

Vaikka kuinka yrittää olla huomaamaton ja vältellä ihmisten huolestuttamista, aina ei voi onnistua. Sinne oli siippa kadonnut puuhun ja just heittänyt lokikirjan mulle alas, koska oksien seassa kirjoittaminen oli hankalaa, kun yllättäen puun juurella talutti pyöräänsä vaari, joka hiukan otsa kurtussa ja suu ammollaan tähyili aavistuksen pelokkaan näköisenä yläilmoihin. Varmaankin uskoi meidän olevan arveluttavilla asioilla. Kiipeilijäkin siitä sitten hankkiutui maan kamaralle selittäen, että ihan piti lapsuusmuistoja viritellä tuossa, silloin 40 vuotta sitten puihin kiipeäminen oli helpompaa. Vaari näytti helpottuneelta ja  ja mutisi jotain sellaista, että "saahan sitä, saahan sitä...".

Uusintakiipeämistäkin piti sitten suunnitella, koska pari tyyppiä halusi lähestyä. Noinkohan olivat hekin kätkötapauksia, koska päättivätkin suoraviivaisen etenemisen sijaan pysähtyä tutkimaan pajupuskien lehtiä. Odotimme aikamme ja roskia silmänlumeeksi siinä poimimme, mutta nämä vain vaihtoivat hypisteltävää puskaa. Piti se lokikirja kuitenkin paikalleen viedä, joten lakkasimme välittämästä heistä, tuo ketterämpi osapuoli palautti purkin ennalleen ja järjestimme itsemme valmiiksi matkaamaan kohti seuraavaa kätköä.

Sieltä palatessa näytti tältä:

Sitten päivän päätavoitteelle! Kivi, jolle kiipeäminen oli epäonnistunut viikolla, kohtasi tänään päihittäjänsä.

Ehkä nyt rehellisyyden nimissä pitää kuitenkin paljastaa totuus. Eilen olimme sulostuttaneet paikallista ruotsalaisfirmaa ryhtymällä asiakkaaksensa hiukan ennen sulkemisaikaa. Piti saada teleskooppitikkaat, että pääsee paikkaan, minne ei millään jakkaralla ulotu. Niinpä sitten toista kertaa kantamaan tikkkaita keskelle metsää, tällä kertaa hyvin tuloksin. Minäkin pääsin sentään kurkistamaan ja näin kohteen. Konttaamista kivelle en uskaltanut yrittää, koska vaikka sinne luultavasti olisin päässytkin, olisi takaisin pääseminen sitten kuitenkin ottanut liikaa polviin ja sinne olisin jäänyt itkua tuhertamaan ja pelastuslaitosta odottamaan.

Tässä vaiheessa rupesi jo mieli tekemään makkaraa, joten kohti paistopaikkaa! Hietasyrjän kota Laukaan Äijälässä on harvinaisen siisti paikka. Harmi vain, että ei tullut itse kodasta otettua yhtään kuvaa, vain huussista. Siellä oli WC-toiminnan ohella myös muita bisneksiä. 

Metsoreitti menee aivan kodan vierestä. Ilmeisesti puukautista asutustakin on ollut.

Seutu oli kyllä käymisen arvoinen! Hienoja hiekkaharjuja, joilla risteilee paljon hyviä polkuja.

Lieneekö runsaiden katkenneiden puiden syynä se, että myrskytuulet jäävät jotenkin jumiin tuonne harjujen väliin? JOka tapauksessa juuri noissa laaksoissa oli eri ikäisiä tuulen katkomia puita. Osa oli jo lähes kuivuneita, osassa ihan tuoreet havut.

Kodalla jo oli kännykkä ilmoittanut, että sähköpostia olisi. Sen verran kokemattomia vielä ollaan noiden kätköhälyjen kanssa, ettei tullut edes mieleen katsoa, josko kyse olisikin uudesta lähiseudun kätköstä. Vasta autoa lähestyttäessä asia selvitettiin ja eikös vaan - tuon kivellekiipeämispaikan lähellä oli julkaistu uusi kätkö. Matkaa sinne oli reilut 15 km ja aikaa julkaisemisesta jo reilut puoli tuntia. Yhtään loggausta ei kuitenkaan vielä, joten yrittämään. Minä näpyttelin jatkuvasti kännyä ja päivitin kätkön sivua, eikä vieläkään löytöloggauksia ollut, kun auto parkkiin laitettiin. Toivo eleli, mutta kun parin sadan metrin päässä tien sivussa pilkisti jonkun auton perä, alkoi epäilys hiipiä mieleen. Joku on siis kuitenkin ollut nopeampi. Samassa näkyi metsän keskeltä harppovan miekkonen, joka hidasti ja moikkasi nähdessään meidät. Sitten hän lähti loikkimaan kohti meitä. Juuri niin oli käynyt, kuten epäilimmekin - hän oli ehtinyt ensin. Mitäpä siinä, muutama sana turistiin ja me jatkoimme sitten rauhallisempaa tahtia kätkölle, hän kotiinsa loggailemaan,

Kätkön lähellä oli ilmiselvä Angry Birds -kivi. Ainakin minä näen tuossa vihaisen linnun.

Kätköltä tullessa vilkaistiin seudun lentopallokentän vartijaa. Komea. Palkinnotkin paikallaan.

Kylläpä se vaan hieno päivä tästäkin muotoutui. Ja mikä parasta, nyt on vasta lauantai.