Horinvuorella

Kylläpä näiltä seuduilta löytyy kaikenlaista nähtävää! Ei se kumma ole, että suomalaiset ovat alussa keskittyneet lähinnä metsäkalastamisiin sun muihin keräilyihin, vähän turhan kivistä seutua tämä tienoo näyttää joka puolella olevan peltoviljelijän tarpeita ajatellen. Mutta juuri ne kivet ovat niin näkemisen arvoisia! Ovathan ne Pohjanmaan lakeudetkin ja muut merenpohjat ja nummet hienoja, mutta jos jonnekin korkealle pääsee, se on hienompaa.

Karttaan oli merkitty laavu. Ihan hyvä, ettei vappuna perillisten kanssa tänne varta vasten lähdetty eväsretkeä tekemään, vaikka sitä suunniteltiinkin. Taitaa olla jonkun hirviporukan taukopaikka, eikä varsinaisesti kulkijan virkistykseksi kokoon pykätty.

Kiviä riittää. Hyvä niin, itse asiassa juuri niitä tänne tultiin katselemaankin.

Horinvuoren pohjoisosassa on komeita jyrkänteitä. Harmi, ettei meidän käytössämme olleessa kartassa ollut sitä tietoa, että tämä osa on nykyisin luonnonsuojelualuetta. Myöskään luonnossa ei ollut mitään kylttejä, joista asia olisi selvinnnyt. Varsin varovastihan me yleensäkin yritetään luonnossa liikkua, säälittää kaikki sammalet ja varsinkin jäkälät, mutta voi olla, että joihinkin paikkoihin tällä vuorella olisi ehkä jättänyt nenänsä tunkematta, jos olisimme tienneet asiasta. Vasta kotona googlettamalla tämäkin asia selvisi. 

Sen verran harvinaista herkkua on täydellinen poutapäivä, että kahvitauon paikkahan se oli.

 Yritti mokoma piiloutua. Löysin kuitenkin.

Paluumatkalla kiven kyljessä oli kivaa kuparinhohtoa. Ei ehkä kuitenkaan kuparia, lähempää katsottuna näytti olevan ehkä enemmänkin punagraniittia.

Loma, ala jo! Voisi muulloinkin kuin viikonloppuna kulkea...