Lähtömietteissä

Suunnitelmathan on tehty muutettaviksi, eikös vain? Ei me mennäkään Leoniin, tai siis mennään, mutta vähän myöhemmin. Jaa miksikö ei heti? Koska emme ole kotoisin Falklandin saarilta, Färsaarilta, emmekä Fidziltä. Noiden F:llä alkavien maiden kansalaisille olisi kyllä saanut netistä junaliput siltä sivulta, mille eksyttiin, mutta ei suomalaisille. Ja koska ei haluttu ostaa ykkösluokan lippuja yöjunaan Barcelonasta Leoniin, vaikka alunperin just yöjunaa ajateltiin, kokeiltiin muita vaihtoehtoja. En minä muista, mikä nettisivu tuo oli, jollekin niistä lipuista maksettiin ja jotain saatiin, kaipa ne ihan kelvolliset liput on. Burgosiin ja päivällä. Okei, mennään sitten sinne. Eihän tämä ole mitenkään sen kummemmin aikataulutettua tai reititettyä tämä elämä.

Vastarannankiiski sisälläni venkoilee taas. Jotenkin tuo pyhiinvaelluspassin leimojen keräily tuntuu niin naurettavalta. Sen tajuan oikein hyvin, että noihin reitin varren edullisiin, nimenomaan vaeltajille tarkoitettuhin majapaikkoihin tarvitaan se passi. Onhan kaikenlaisia muitakin etukortteja, joilla saa alennuksia tai joilla pääseen jonnkein. Tämäkin on ihan ok. Mitä sitä peruskertakäyttöturisteille avaamaan majoitusliikkeensä ovia, jos on tarkoittanut systeeminsä nimenomaan pyhiinvaeltajille. Mutta että niiden leimojen keräily sitä vaellustodistusta varten ja jonottelu sitten siellä perillä jossain saadakseen sen todistuksen, jolla tekee...mitä? No, saa sillä alennuksia Espanjan sisäisiltä lennoilta Santiagosta poistuessaan, joten onhan se hyödyllinen. Ainakin, jos aikoo nimenomaan siellä lennellä. Ja kyllä, voi siitä ottaa kuvan ja laittaa sitten blogiin tai naamakirjaan, joten joo, on se kai ihan tavoittelemisen arvoinen. Vai oikeasti onko? Veikkaan, että siellä jonon jatkona tulee se haettua, jos sinne saakka joskus pääsee, mutta mihin se paperi sitten joutuu? Ei ainakaan seinälle. Ehkä tuonne kaapin perukoille aiheuttamaan perikunnalle yhden ylimääräisen ongelman. "Voi sentään, mummo taivalsi tuonne, niin kovin siitä reissusta silloin vaahtosi ja taisi se sille tärkeä olla, pitääkö tämä paperi nyt sitten säilöä jonnekin?" Ei tarvitse. Kukin haalikoon omat muistonsa ja muistelkoon niitä niin kauan, kunnes dementia iskee. Toisten muistoja ei tarvitse omiksi riesoikseen ottaa.

Pakkaaminen on suunnattoman rasittavaa. Ja reppu on pieni. Vaikea tajuta, miten jonkun blogin pitäjä on saanut mahtumaan moninverroin enemmän kampetta mukaan 10 litraa pienempään reppuun. Pitää vielä tänään käydä ajatuksella läpi nuo omat rojut. Sen ainakin vaikuttaa tässä vaiheessa melko varmalta, että kun joskus takaisin tullaan, kaapissa olevat vaatteenrähjät saattavat tuntua vallan miellyttäviltä ja ihanilta, eikä näitä mukana kulkeneita välttämättä halua enää hetkeen silmissään nähdä. Kohta taas koko paketti tyhjäksi ja uusin silmäyksin pohtimaan, mitä tarvii ja mitä ei. Kivahan toki olisi viihtyäkin niissä kamppeissa, missä meinaa seuraavat viikot kuleksia. 

Huomisaamun alkuperäinen ajatus kävelemisestä tuohon valtatien varteen ei niin kovin houkuta, kun säätiedotusta katsoo. Vaikka säätiedotus onkin muuttunut tästä

tähän,

ajatus reissun aloittamisesta märissä kamppeissa bussissa istumisella on ikävä. Saa nyt nähdä, miten tässä käy.

Joutaa täältä itikoitten keskeltä kyllä lähtemään.