Barcelonasta Burgosiin 3.-5.6.2015

Yritänpä nyt koota caminon vaiheita edes jonkinlaiseen järjestykseen näin jälkikäteen. Täytyy myöntää, että oikeasti harmittaa, etten onnistunut "ajantasaisesti" tätä hommaa hoitamaan. Ei yksinkertaisesti riittänyt voimat tekniikan kanssa tappelemiseen matkan varrella, mutta nyt kotikoneelta ehkä paremmalla menestyksellä jotain voisin saada aikaan. Suurin osahan tietty on jo naamakirjassa julistettu, mutta väliäkö tuolla. Ja on teitä naamakirjattomiakin, joille kovin suureen ääneen julistin, että blogista sitten voi seurata, mitä meille tapahtuu. Nyt yritän. Kesäkuun 3. päivän illasta alkaen siis...

Kummasti sitä päästiin Barcelonassa lentokentältä hotellille, vaikka meinasi pieniä ongelmia ensin tuottaakin. Ensin ilmaisbussilla terminaalilta siihen kylää lähinnä olevan terminaalin eteen. Ihan hyvä, ettei lähdetty kävelemään sitä matkaa, sen verran pitkä näytti sitten olevan. Kävellen kuitenkin haluttiin hotellille, eikä millään maksullisilla, koska kävelemään oltiin tultu. 

Jonkin aikaa siinä kentän ulkopuolella ihmeteltiin ja karttaa katsottiin. Ei näyttänyt mitään turhan selkeää reittiä olevan kentältä pois - ilmeisesti ihmiset eivät lentokentiltä yleensä kävele minnekään. Sitten iski epäilys, että mitäs, jos se majapaikka sulkeekin ovensa, ennen kuin ollaan perillä? Taksi ehkä sittenkin, siispä takaisin....Sanottiin kuskille osoite, kuulemma vähintään 20-25 euroa tuolle 3 km:n matkalle - ei tasan tarkkaan makseta! Siispä sisälle terminaaliin tarkistamaan, olisiko siellä ilmainen netti ja olihan siellä. Varmistettin, että on auki 24h tuo maja. Taksikuskilta sitten ohjeita sopivasta kulkureitistä kyselemään, koska ei mitenkään päin näyttänyt kovin selkeältä kävellen poistuminen tuolta. Olisi ehkä pitänyt tajuta, että taksikuski harvemmin itse  on kävellyt kentältä minnekään, joten hän neuvoi sen reitin, mitä ajaisi. Ja väsynyt turisti uskoi, ajattelematta itse. Kerrankos sitä puoli yhdentoista aikaan illalla rinkka selässä seikkailee barcelonalaisen autobanan rampeilla ja loikkii kaiteiden ja haisevien ojien yli. Tuntee sitä itsensä vähemmälläkin tyhmäksi, mutta viimein perille kuitenkin päästiin ja yö sujui. 

Aamulla askelta kohti juna-asemaa. Yksi kätkö piti matkalla hakea. Siinä lähellä kulkija oli vielä reipas ja polki pätkän.

Liian vähän ihminen matkustaa, kun ensin piti kysellä, miten ostetaan lippu Barcelona-Santsille (no siinä automaatisssa luki jotain muuta), sitten meitä opastettiin, miten päin se lippu siihen koneeseen laitetaan, että eteenpäin pääsee (no joo, aina itse räkytän tuolle siipalle, että niissä parkkitalolipuissa ja muissa on nuoli, joka kertoo asian...) Sitten piti varmistaa, että tältäkö laiturilta (ei lukenut siinä mitään!)... Päästin kuitenkin sinne, minne haluttiin.
Aikaa oli, eikä vielä kilometrejä hartioita painamassa, joten yhdessä puistossa käytiin ihastelemassa ihan vekkulisti leikkipuiston viereen piilotettua kätköä. Aikansa siinä meni, ennen kuin kätkön paikka hoksattiin. Nopeastihan sen siitä piilostaan ulos sai, mutta sitten pitikin väijyä, että saataisiin takaisinkin. Muutama mummo nimittäin kerääntyi juuri sillä hetekllä läheiselle penkille toisiaan tapaamaan ja harjoittamaan keskenään jonkinalista vuorovetoista puistoaamujumppaa. Piti tekeytyä olemaan äärimmäisen kiinnostunut erilaista puiston puista ja puskista.

Toinen tuolla suunnalla havittelemamme kätkö oli hivenen liian vilkkaalla paikalla, että sitä olisimme vakavasti voineet edes yrittää etsiä. Siispä ruokapaikan kautta asemalle junaa odottamaan. 

Rinkat läpivalaistiin ennen laiturille pääsyä ja liput tarkistettiin siinä samassa rytäkässä. Konnari ei ollut niistä enää kiinnostunut missään vaiheessa.

Hienoja ovat espanjalaiset junat. No, kaipa niitä toisenkinlaisia löytyy, mutta ainakin nämä pitkänmatkanvekottimet olivat vallan viihtyisiä. Ravintolavaunukin löytyi, tässä tarjontaa hintoineen. Vähän kuin VR?

Välillä hankkiuduin toiselle puolelle käytävää tiirailemaan tarkemmin ikkunasta. Samalla siippa perehtyi Renfen informatiiviseen tarjontaan.

Auliisti jakelivat kaikille matkustajille myös nappikuulokkeet siltä varalta, että tarjolla oleva elokuva olisi kiinnostanut. Ei tullut noita kokeiltua, eikä niistä sinänsä suurempaa iloa olisi ehkä ollutkaan, koska dubbaavat kaiken espanjaksi. Siinä varmaan suurin syy kansan - nuoremmankin väen - liki täydelliseen englannin kielen osaamattomuuteen.

Tässä niitä ikkunanäkymiä.

Junassa oli pari tätiä, jotka kävelysauvoista päätellen olivat matkalla vaeltamaan. He olivat ensihavaintomme niistä ihmisistä, jotka vaelsivat kantaen mukanaan vain päiväreppua. Ainakin niin päättelilmme, koska molemmilla oli mukanaan matkalaukut. Sellaisen kantaminen tai vetäminen perässään ei liene kovin järjellistä.

Burgosista ei menoillalta ole muita kuvia, kuin tämä unikko. Armas siippani tosin kuuli minun puhuvan puliukosta, kun henkäisin kukkasen nimen ääneen ja kumarruin sitä kuvaamaan.

Olimme varanneet ensimmäisen illan majan jo etukäteen ihan siksi, että voi jotenkin rauhassa lähteä tutustumaan tuohon pyhiinvaelluksen hämärään maailmaan omine käytänteineen. Löysimme oikean paikan kohtalaisen helposti, mutta pari ajatusta vaati, ennen kuin meillä oli avain kourassa, puhumattakaan siitä, että olimme päässeet huoneeseen saakka. Avain (tai pikeminkin avaimet) haettiin kerrostalon sisäpihan puolelta, aukion laidalta olevasta baarista. Niillä sitten yritimme päästä majapaikan alaovesta sisään, onnistumatta. Siihen sitten pyyhälsi jostain vallan kiireinen mies, joka kuitenkin katsoi parhaimmaksi auttaa poloturistia ja opasti meidät sisälle. Yksillä avaimilla yksi ovi, toisilla toinen ja kolmansilla sitten kolmas. Voi olla, että ilman apuaan etsisimme vieläkin oikeaa reittiä huoneeseen. Joka tapauksessa olimme perillä kaupungissa, josta seuraavana aaumuna lähtisimme kohti määränpäätä.

Niin, tiedoksi...

Koska kävelypäivän jälkeen on aina niin väsynyt, eikä netti toimi, kuten haluaisin JA ennen kaikkea siksi, ettei Blogger ole suostunut yhteistyöhön kuvien kanssa, blogin tekstit tulevat joskus jälkikäteen, jos tulevat. Anteeksi.

Jotain vain

Kun ei nyt mitään muutakaan ole tässä tekemistä, kokeilen, pysyykö lentokone ilmassa, jos täällä käyttää bluetoothia. Eli jos tämä rakkine on tullut hallitsemattomasti alas, se saattaa johtua minusta. Voi se johtua siitäkin, että eivät millään meinanneet saada tankkausletkua kiinni tuohon koneen siipeen. Poika yritti ja yritti ja siirsi viimein koko polttoainerekkaansa, että paremmin osui. Ehkä sitä ainetta sinne viimein meni sopiva määrä. Lähtö viivästyi muutenkin, periaatteessa kyllä kone oli laskeutunut muutaman minuutin etuajassa. Kovin hitaan oloisesti näytti toimivan matkalaukkumiehet. Ehkä ne hihnat vain ovat hitaita koneeseen ja pois, mutta ...ehkä heillä oli joku hiljainen mielenilmaus meneillään. Mene ja tiedä. Joka tapauksessa myöhässä lähdettiin, kuinka paljon, en tiedä. Mustamaijakin näytti kiitoradan reunamilla hääräävän.
Kotona punnitsin itseni ja romuni. Meidän vaaka väitti mun repukkeen painoksi 10,2 kg. Kauhistuttavaa, miten voi yks yöpaidake painaa monta kiloa!!? Joku fiba siinä tuli, koska lentokentän lukemat olivat 7,8 kg. Pari kiloa liikaa siinäkin, mutta ehkä se siitä vajenee, kun on käytetty kaikki rasvat ja syöty lääkkeet. Sitähän en ajattele, että pitäisi jaksaa vedet ja eväätkin kantaa. Puhuvat, että sopiva paino olisi 10% omasta painosta, joten jos tässä lihottaisi itseään parikymmentä kiloa, saisi huoletta kantaa sen mitä tarttiskin. Ja joo. Polvet tykkäisivät. Ehdottomasti. Jo se 200 m bussipysäkiltä Pihlajiston ABC:lle, mistä Hieno Mies, Ystävämme, meidät nappasi Letukkaansa ja nakkasi kentälle, tuntui koivissa. Saapas nähdä, miten ämmän käy. Ehkä laitan repun takislla menemään Ivarille Santiagoon säilytykseen ja kävelen keskiaikaisittain ilman sen kummempaa omaisuutta.

Blogger ei suostu julkaisemaan mitään. Tämä on nyt kuudes kokeilu.

Lähtömietteissä

Suunnitelmathan on tehty muutettaviksi, eikös vain? Ei me mennäkään Leoniin, tai siis mennään, mutta vähän myöhemmin. Jaa miksikö ei heti? Koska emme ole kotoisin Falklandin saarilta, Färsaarilta, emmekä Fidziltä. Noiden F:llä alkavien maiden kansalaisille olisi kyllä saanut netistä junaliput siltä sivulta, mille eksyttiin, mutta ei suomalaisille. Ja koska ei haluttu ostaa ykkösluokan lippuja yöjunaan Barcelonasta Leoniin, vaikka alunperin just yöjunaa ajateltiin, kokeiltiin muita vaihtoehtoja. En minä muista, mikä nettisivu tuo oli, jollekin niistä lipuista maksettiin ja jotain saatiin, kaipa ne ihan kelvolliset liput on. Burgosiin ja päivällä. Okei, mennään sitten sinne. Eihän tämä ole mitenkään sen kummemmin aikataulutettua tai reititettyä tämä elämä.

Vastarannankiiski sisälläni venkoilee taas. Jotenkin tuo pyhiinvaelluspassin leimojen keräily tuntuu niin naurettavalta. Sen tajuan oikein hyvin, että noihin reitin varren edullisiin, nimenomaan vaeltajille tarkoitettuhin majapaikkoihin tarvitaan se passi. Onhan kaikenlaisia muitakin etukortteja, joilla saa alennuksia tai joilla pääseen jonnkein. Tämäkin on ihan ok. Mitä sitä peruskertakäyttöturisteille avaamaan majoitusliikkeensä ovia, jos on tarkoittanut systeeminsä nimenomaan pyhiinvaeltajille. Mutta että niiden leimojen keräily sitä vaellustodistusta varten ja jonottelu sitten siellä perillä jossain saadakseen sen todistuksen, jolla tekee...mitä? No, saa sillä alennuksia Espanjan sisäisiltä lennoilta Santiagosta poistuessaan, joten onhan se hyödyllinen. Ainakin, jos aikoo nimenomaan siellä lennellä. Ja kyllä, voi siitä ottaa kuvan ja laittaa sitten blogiin tai naamakirjaan, joten joo, on se kai ihan tavoittelemisen arvoinen. Vai oikeasti onko? Veikkaan, että siellä jonon jatkona tulee se haettua, jos sinne saakka joskus pääsee, mutta mihin se paperi sitten joutuu? Ei ainakaan seinälle. Ehkä tuonne kaapin perukoille aiheuttamaan perikunnalle yhden ylimääräisen ongelman. "Voi sentään, mummo taivalsi tuonne, niin kovin siitä reissusta silloin vaahtosi ja taisi se sille tärkeä olla, pitääkö tämä paperi nyt sitten säilöä jonnekin?" Ei tarvitse. Kukin haalikoon omat muistonsa ja muistelkoon niitä niin kauan, kunnes dementia iskee. Toisten muistoja ei tarvitse omiksi riesoikseen ottaa.

Pakkaaminen on suunnattoman rasittavaa. Ja reppu on pieni. Vaikea tajuta, miten jonkun blogin pitäjä on saanut mahtumaan moninverroin enemmän kampetta mukaan 10 litraa pienempään reppuun. Pitää vielä tänään käydä ajatuksella läpi nuo omat rojut. Sen ainakin vaikuttaa tässä vaiheessa melko varmalta, että kun joskus takaisin tullaan, kaapissa olevat vaatteenrähjät saattavat tuntua vallan miellyttäviltä ja ihanilta, eikä näitä mukana kulkeneita välttämättä halua enää hetkeen silmissään nähdä. Kohta taas koko paketti tyhjäksi ja uusin silmäyksin pohtimaan, mitä tarvii ja mitä ei. Kivahan toki olisi viihtyäkin niissä kamppeissa, missä meinaa seuraavat viikot kuleksia. 

Huomisaamun alkuperäinen ajatus kävelemisestä tuohon valtatien varteen ei niin kovin houkuta, kun säätiedotusta katsoo. Vaikka säätiedotus onkin muuttunut tästä

tähän,

ajatus reissun aloittamisesta märissä kamppeissa bussissa istumisella on ikävä. Saa nyt nähdä, miten tässä käy.

Joutaa täältä itikoitten keskeltä kyllä lähtemään.

Vaihtoehto pakkaamiselle

Eilisen vaihtoehdot olivat joko pakata tai painua metikköön. Pakkaaminen on ikävää, metikköön painuminen ei. Ei siis ollut kovin vaikea valinta. 

Tuossa omalla "takapihalla" on pari pikkuvuorta, jossa on tullut kuljeskeltua muutaman kerran. Näköjään kuitenkin aivan liian vähän, koska eilen nähtiin aivan suunnattoman upea lohkare, jonka olemassaolosta ei ole ollut mitään aavistusta. Olisi mitä parhain kätköpaikka, mutta harmillista kyllä, seudun toistaiseksi ainoa kätkö on liian lähellä.

Jollain lailla täytyy olla ihmisen vinksallaan, kun viehättyy näistä kivistä. Toisaalta on hyvä, että niistä pitää, koska niitä täällä on.

Yhden päällä istuessa voi tuijotella kotilammelle.

Mutta eipä tässä nyt muuta. Tänään on kai pakko sitten pakata, jotta tietää, puuttuuko jotain oleellista. Toisaalta, passi on, maasta pääsee siis poistumaan.

Odottelua kahdella rintamalla

Jospa kurkistaisi, mitä kaikkea tulikaan tuonne reppuun tunkaistua silloin, kun sen hankki ja ensimmäisiä kävelyitä lähti tekemään. Saattaa olla, että kauan kadoksissa olleet sukat sun muut löytyvät. Muutenkin kai pitäisi jossain vaiheessa uhrata oikeasti pari järkevää ajatusta tuohon reissupakkaamiseen. Jos vaikka se Vueling päättääkin lennellä pari päivää aiemmin kuin on väittänyt lentävänsä. Olisi jotenkin kivempaa olla siellä reitillä varustautuneena jotenkin muuten kuin esim. harjoituspakkauksessa jossain vaiheessa käytetyillä Täällä Pohjantähden alla -kirjasarjan osilla, pitkillä kalsareilla ja avokkailla. Edessä siis pakollinen järjellisyysharjoitus. Voi että, mä sitten vihaan pakkaamista...

Kovin ahkeraa kävelyä ei vapun jälkeen ole tullut harrastettua. Silloin niitä juoksuaskelia menin ottamaan ilahduttaakseni vieraskoiraa, eikä polvi oikein tykännyt. Ei tehnyt mieli lähteä ylimääräisiä sitä rasittelemaan, nuo kätköilyreissut saivat riittää. Kuntopyöräkin palasi vapun tienoilla takaisin varastointimökkiinsä, koska nuorin vappuvieras olisi kuitenkin tunkenut nenänsä ja sormensa johonkin väärään väliin ja sitten olisi tullut harmitus. Onhan tuossa mökin kulmalla oikeakin pyörä odottamassa liikahtamista, mutta eipä ole siiihenkään tullut ryhdyttyä. Sillä kaatuu helpommin kuin kuntopyörällä. 

Tämän päivän kävelyt veivät jo tutuille seuduille - ensimmäiset omat kätköt on duunattu julkaisujonoon saakka noille viimeaikaisille vuorille. Nyt sitten odotellaan. Siitä onkin tovi, kun on näin kovin jännittänyt. Syytä on osua sitten kerralla kondikseen nämä, sen verran pahoja ääniä rupesi autosta kuulumaan jo ensimmäisen purkin viennin jälkeen. Jos nyt pikkaisen karahtaa kulkupeli kiville, onko heti ruvettava ihmistä huolestuttamaan kaikenlaisilla jutuilla? Ja senkin takia saavat natsata kerralla, että tarkoitus olisi olla jokseenkin kaukana mahdollisten ensimmäisten loggausten aikana (elleivät nyt saa viikossa niitä jo julki), eikä oikein joutaisi sieltä tarkistelemaan ja huoltelemaan mitään. 

Lainagepsillä mentiin, kiitos vaan lainaajalle. Keskimmäisellä purkilla ei varmaankaan oltu ihan varmoja siitä, mihin jemmaan loppujen lopuksi oltiin katsantokierroksella päädytty, koska kätköpaikkaa varatessa käytetyt naatit heittivät n. 60 m siitä, mitä luultiin tarkoittaneemme. Pahaksi onneksi sitten juuri tämän kätkön naatit unohdettiin korjata ennen julkaisujonoon laittamista. Onneksi kuitenkin heti sen jälkeen homma hoksattiin, voisi meinaan muuten tulla kohtalaisesti noottia.

Noin metrin päässä tuosta vekottimesta makoilee kevään kolmas käärme. Sen verran oli tuolla kielekkeellä minun luonnolleni liian liukkaan näköistä jäkäsammalta, etten tohtinut mennä tuota viehättävää eläinkunnan edustajaa lähempää kuvaamaan. Ehkä siitä syystä sitä ei tässäkään näy, vaikka se näkyikin.

Patavuorelta Ilvesvuorelle

Pitänee kai vääntää pari sanaa muistiin edellisestäkin mettäkiekasta. Johan sitä toissailtana tuolla lähiseudun mäillä tuli koluttua, mutta en ole aiemmin jaksanut kirjoittamiseen syventyä. Nytkin vain pari sanaa.

Horinvuorelta silloin tähyiltiin itään päin ja yritettiin joitakin mäennyppylöitä kartalle sijoittaa. Ei tainnut osua ajatelmat oikeisiin mäkiin, mutta käytiin kuitenkin ihan mielenkiintoisilla pikkuvuorilla. Tässä ensin Patavuoren antia. Nämä kallionkolot eivät vain lakkaa viehättämästä
.

Patavuoren kivikot viehättävät näköjään myös kärmeskansaa. Ylös mennessä itse hätkähdin yhtä lieroa, joka luikerteli karkuun, ennen kuin sain kaivettua kameran laukaisuvalmiiksi. Paluumatkalla siippa kiljahti, kun oli astua tämän yksilön päälle. Noinkohan tämä oli hiukan kohmeessa ilta-auringon säteiden hiipuessa vai oliko muuten vain päättänyt jäädä paikoilleen. En rohjennut sorkkia ja tarkistaa, hengittikö kaveri. Kuvan sentään sain.

Toinen iltakävelyn kohde oli Ilvesvuori siinä Horinvuoren vieressä. Koloja sielläkin.

Ja pystysuoria seinämiä.

Joissakin kohdissa oli ilmiselviä portaita. Pitihän niitä vähän kokeilla.

Vaikea käsittää, että näitä kallionkappaleita on aikojen saatossa saattanut kasautua tällä tavalla näpäkästi toistensa päälle. Ihan kuin joku olisi tiilitornia tuonne alle ensin rustannut. Ja nuo värit! Kyllähän ne tietyy hiukan vääristyvät, taitavat nämä olla HDR:llä napsittuja. Mutta silti!

Merkillisiä värejä muutenkin tuon seudun kivissä. Näitä voisi muuten epäillä maalilla sotketuiksi, mutta kun niitä oli niin pitkällä matkalla ja paljon, osin sammalten alla ja osin tällä tavalla jäkälän peitossa, että kai sen tämänkin värittäjän täytyy olla itsekin jotain luonnontuotetta.

Jospa huomenna taas pääsisi jonnekin käymään!