Pakon sanelema lisätavoite

Onhan tämä mielessä ollut jo idean ensimetreistä alkaen, mutta tänä aamuna jotain vaelluskuvausta lukiessani näky oli kirkkaana edessäni: Kuinka tällä reisilihaksistolla varustettu polvivaivainen naisihminen tulee ikinä selviämään espanjalaisesta mesetapuskapissistä? Kotimetikössäkin on pitänyt hankkiutua nojalleen jotakin kiveä tai männynkäkkärää vasten, jotta on moisesta toimituksesta pakkotilanteessa selvinnyt kintuilleen kuseksimatta. Tuolla reissussa lienee yhtenä ongelmana jo se, ettei niitä puskia välttämättä kovin tiuhaan eteen pölähtele. Tyytyväinen saa siihenkin olla, jos ne jonkinmoista näkösuojaa tuovat, varsinaisesta vankasta nojailurungosta ei kannattane haaveilla.

Nyt on siis toinenkin tavoite: Tämän akan reisilihakset saavat luvan kesän alkuun mennnessä sen verran vahvistua, että suistumatta jaksaa riittävän kauan ja riittävän alhaalla kykkelehtiä. Polvinivelet eivät tule kokonaan koukkuun enää näillä nivelpinnoilla menemään, mutta mitä lihaksilla on pelastettavissa, se pitänee yrittää pelastaa. Ja eikös käsipainoista ole suuri apu reisilihasten treenissä? Ne nimittäin nostin tuohon näkösälle, kun en muuta keksinyt.

Helppohan se on noiden kaksilahkeisten nestevajennukselle mennä silloin kun tarvitsee! On noita toki apuneuvojakin tämän epäoikeudenmukaisen miesten ja naisten välisen eron häivyttämiseen  (esim. http://www.go-girl.com/ , joskus olen nähnyt jonkin pahvikourumainoksenkin), mutta jotenkin tuntuu, että tuo lihastenhankkimistavoite on hivenen järkevämpi. 

Tietysti jos huolehtisi siitä, että nestehukka iskee, välttyisi tältäkin ongelmalta.

Viehättävä blogitekstin aihe, eikös vain? Eipä tässä muuta tällä kertaa.

Koekävely numero 1

Eilen kovin ajateltiin, että aamutuimaan lähdetään kävelemään. Jossain vaiheessa mieli muuttui suunnittelemaan, että voihan sitä sitten illallakin käydä lenkin. Aamupalan ääressäkin vielä vitkuteltiin, oli mukavampaa surffailla netissä, mutta jostain syystä sitten kuitenkin päätettiin nakata rinkat selkään ja siirtyä tien päälle suorittamaan ensimmäistä koekävelyä. Oma repukkeeni ei ollut aivan yhtä täynnä, kuin edellispäivän koepakkauksessa. Siihen oli syynsä: Ei kannata pakata kaikkea sellaista, mitä tarvitsee päivänvalossa. Näillä keleillä ne pitkät kalsarit ovat kuitenkin ihan normivarusteet, vaikka etelänreissulla niiden toivookin olevan vain varmuuden vuoksi mukana. Piti hieman vajentaa reppua, enkä sitten viitsinyt ruveta sinne uutta täytettä kaapista kaivamaan.

Menomatkan vaikein osuus olikin ensimmäiset 200 m. Ei siksi, että olisi mitenkään reppu painanut, mutta tuo jää...tulisi jo oikea kevät ja sulattaisi tietä sen verran, että pystyy normaalisti kävelemään pelkäämätttä kumoutumista ja kaikkien paikkojen katkeamista. Nastat piti kengissä olla, tuolla "isolla tiellä" ne sitten uskalsi altaan kiskoa. Onneksi oli eilen netistä kuikuiltu rinkankäyttöohjeita (ihan videoita oli katsottu, että osattaisiin olla olevinaan Oikeita Retkeilijöitä). Tiedettiin heti, että ne yhdet lenkit siinä takana on ilmiselvästi tarkoitettu vaikkapa jäähakuille ja eikös tuollaiset nastahärpäkkeet ole samaa lajia? Jäähän liittyvät, joten sinne ne roikotettiin. 

Tallusteltiin ja kohta olikin jo naapurikuntaan ihminen astumassa. Kuva piti otattaa, niinhän näyttävät tuolla ulkomaanreitilläkin itseään kylttien edessä kuvauttavan. Tässä on selvästi vähän samaa meininkiä, kuin niissä kuvissa, missä joku väsynyt vaeltaja viimeisin voimin onnellisena hymyilee Santiago de Compostela -kyltin edessä. Jätän kertomatta, että meiltä tälle rajapyykille on jopa 1,5 km.

Ja kyllä - tiedän, ettei rintaremmi ole kiinni. Just olin puhelimen kaivanut sen alta.

Matka jatkui. Ei ehkä aivan samanmoista maastoa kuin on jossain Espanjassa sitten, mutta kuitenkin tietä. Ja se tie pölysi. Oletan, että saattaa pölytä siellä määränpäässäkin. Käveltiin ja käveltiin ja koska ei koskaan ollut käännytty Peiponsalmen suuntaan, mentiin sitten sinne. Kotoa lähtiessä oli ajateltu, että jospa vaikka sellainen 10 km olisi tämän aloitusreissun maksimimitta. Sitten katsottiin, että jos vielä 10 minuuttia käveltäisiin, ennen kuin takaisin käännytään. Sitten päätettiin, että tuo mutka vielä vilkaistaan. Siitä mutkasta ei sitten näkynyt sitä, mitä olisi tykätty nähdä, joten katsottiin karttaa ja huomattiin jotain muuta mukavaa. Päämäärä vaihtui, koska ei kai se mitään haittaa, jos hiukan suunniteltua pidemmälle tassuttelee? 

Tämän jälkeen ei sitten enää kovin paljon pidemmälle menty. Joskus 60-luvulla kai ovat lossin pois napanneet, mikäli netti on oikeassa.

Paluumatka on aina ikävämpi. Autolla kulkien se jotenkin etenee rivakammin, mutta tällä tavalla jalan päällä ollen ei lainkaan niin mukavasti kuin eteenpäin taivaltaminen. Ei varsinkaan silloin, jos on jo pari kilometriä aiemmin huomannut, että jalkapohjan ja kengänpohjan välillä on joku typerä juttu. Ei siellä mitään ollut, olin katsonut, mutta ei myöskään ollut hyvää sukkaa. Ei sellaista muistanut ajatella, että kyllä se jalka näillä kokeilukävelyilläkin ihan samalla tavalla kunnollisen sukan tykkäisi alleen saada, kuin sillä varsinaisellakin reissulla. Nyt on sitten jalkapohjassa joku ilkiö. Oikea lonkkakin herkistyi molemmilla kulkijoilla ja pohdittiin, mahtaako asiaan vaikuttaa se, että vasenta laitaa tietä tulee kuljettua ja näillä ojia kohti viettävillä hiekkateillä oikea jalka on silloin koko matkan hivenen korkeammalla kuin vasen. Pitäisi välillä ilmeisesti kulkea liikennesääntöjen vastaisesti ihan tasapuolisuuden vuoksi.

Matkaa tuli yhteensä 13,5 km, aikaa kului vajaat 3 tuntia. Minulla oli painoa selässä 5 kg, siipalla 8 kg. Mitähän ne koivet tuumaavat sitten, kun tuo matka kaksinkertaistuu?

Pitänee jatkaa harjoituksia, kunhan tästä tokenee.

Harjoituspakkausta

Ajatus oli, että suunnilleen 50-litraiset rinkat tulee hankittavaksi. Jotakuinkin suunnitelmassa pysyttiin - minulla on nyt 40 litrainen ja siipalla liki 60-litrainen, keskimäärinhän silloin pysyttiin aiotussa.

Seuraava haaste on opetella käyttämään kaikilla näillä rensseleillä varustettuja kantovälineitä. Tässä pätkä konekäännettyä käyttöohjetta...voi olla että alkuperäinen lontoonkielinen avautuu helpommin.

"Kaksi torso säädettävää kokoa poikkeuksellisen istuvuuden ja säädettävyys. Säädä torso mitoitus: Löysää kuorma nostaja remmiä päälle valjaat, B paikantaa nuolikuvake ja liukumäki käsi välillä selkäpaneeli ja valjaat erottaa koukku ja silmukka sulkeminen, C Siirrä valjaat paikoilleen nuolilla oppaana, D Paina tiukasti sitoutumaan uudelleen sulkeminen."

Siinä riittää aivopähkinää täksi illaksi.

Sekin pitäisi ymmärtää, että ihminen ei tarvitse kaikkea varmuuden vuoksi mukaansa. Viime vuosina on reissuihin tullut otettua se isompi matkalaukku ja pakattua sitten suunnilleen koko kaapin sisältö mukaan, koska se nyt on sattunut mahtumaan. Nyt on karsittava. Tällä hetkellä tuo minun repukkeeni on täytetty kaapista löytyvällä sillä mielellä, että "näitä housuja en ota, mutta nämä vievät tilaa suunnilleen saman verran kuin pari muuta juttua, jotka pitää hankkia". Painoa näillä kamppeillla tulisi selässä olemaan vajaat 7kg, eikä kovin paljoa enempää tuohon repun ja rinkan risteytykseen nyt sitten tilan puolesta mahtuisikaan. Ehkä tällä määrällä voisi ruveta koekävelyitä tekemään. Tänään tosin tuulee niin kylmästi, ettei oikein huvita lähteä mihinkään tassuttelemaan. Taidanpa siis tyytyä tuijottelemaan tuota epämääräisesti pakattua möykkyä tuossa huoneen nurkassa.

Ja ennen kuin joku ehtii muistuttaa, että makuupussikin pitää mahtua, iloiten mainitsen, että sellainen kesäriepu tuolla pohjalla jo on.

Postia pappi Jaakobilta?

Kiltti postisetä oli ymmärtänyt tuoda tänään myös kivaa postia. Kiinteistöverolappunen ei kuulu siihen satsiin, mutta nämä kuuluvat:

Korvatulpat ja ns. pyhiinvaelluspassi. Täytyy kehua santiagolaista Ivaria, sen verran rivakasti hänen puljunsa passitilaukset hoitelee. Sunnuntai-iltana netin kautta räppäistiin kaksi tilausta menemään, saman tien tuli kuittaus tilauksen vastaanottamisesta, ja seuraavana päivänä passit oli postitettu. Neljä päivää tilauksesta tässä meidän pöydällämme nyt sitten lojuvat nuo Jaakobin kirkon kaupungista lähetetyt kartonginkappaleet. Ovat saattaneet olla lootassa jo eilen, mutta ei meillä nykysin siellä joka päivä rampata katsomassa.

Vastaavien suomenkielisten passien tilaamiseen liittyvä ohjeistus ja tilaamiseen liittyvät kommentit antoivat ymmärtää, että tilaukset piti hoitaa muutamia viikkoja ennen lähtöä, eikä sittenkään ollut takuuvarmaa se, että ne ajoissa olisivat tulleet. Toki nämä kotimaiset versiot hoidellaan ilmeisesti lähes yhden hengen vapaaehtoistyönä, joten pidempi toimitusaika on ihan ymmärrettävää. Hivenen halvemmaksi olisi tullut tilata mokomat läpyskät Suomesta, mutta periaateärsyyntyjänä protestoin tällä ulkomaantilauksellani mm. sitä, että suomalainen toimittaja tahtoi tietää mistä ja milloin matkaan lähdemme ja mihin kirkkokuntaan kuulumme. Kumpikaan ei liene kovin oleellinen tieto sille, joka lähettää läpysköitä. Lähtöpaikkaa ei tiedä kukaan, vaikka suunntelmia onkin. Eikä sillä, että kirkkokuntakaan mikään salaisuus olisi, mutta mihin sitä tietoa tarvitaan? Kuulemma siltä varalta, että joku joskus tutkii jotain. No, minua ei tutkita. Passi tuli Ulkomaan-Ivarilta ilman sen kummempia uteluita. Ihan saan vaeltaa Jaakobin tönölle oikeaoppisena tai harhaoppisena.

Jaa miksikö piti ylipäätään tilata jotain? Huvin vuoksi. Kivempaa omistaa tuollainen Oikea Passi, eikä vain ruutuvihko, mihin leimoja keräilee. Ja onhan tuossa karttakin, mitä voi katsoa, jos alkaa olla eksynyt olo.

Nyt pitänee ruveta suomentamaan tuota espanjankielistä tekstiä. Sen tiedän, että kohdista "a pie, en bicicleta, a caballo" valitsen tuon a pien (sehän on piirakka, eikö olekin?)...Itse en tosin tätä valintaa älynnyt, mutta onneksi tuon toisen passin omistaja opasti minua oikealle tielle avaamalla bicicletan ja bicyclen yhteyden. On meinaan opiskellut aikoinaan espanjaa ihan yliopistossa. Taisi käydä jopa kahdella tunnilla.

Lääkekaappi

Jos on rohtoja mukana, miitä ei yleensä juurikaan tarvitse, mutta sen kerran, kun jättää vara-apteekin kotiin, joutuu yleensä etsimään paikallisen ja selittämään kädet heiluen, mitä haluaa. Niinpä kannattanee varmaankin viimeinen kilo tavaramäärästä varata lääkinnällisiin tarpeisiin. Erilaisilla alkuperäispakkauksistaan tilansäästämissyistä poistetuilla nappuloilla saa sitä paitsi tullimiehet valppaiksi.

Jotta saisi luulosairaan leiman ja pessimistiksi haukuttaisiin, teenpä tässä nyt listaa lääkkehistä, kun en muutakaan keksi. Yleensähän nämäkin kuuluvat siihen "otan mukaan jotain, mitä meillä on, kunhan on peruskampe taskussa", mutta yleensä en suunnittelekaan mitään tällaista masokismireissua.

Polvet - arveluttavin kohtani. Polvitukia omistan kaksi. Tosin omistan venkoilevia polviakin kaksi, joten siinä mielessä ollaan ihan jyvällä jutusta. Näillä kahdella tuella on pärjättävä, vaikka toinen onkin tiukempi kuin toinen. Jos niitä tarvitaan, toivottavasti toinen polvi turpoaa kipeytyessään, koska silloin viime kesänä ostamani tuki on hyvä. Toinen tuppero on peräisin ajalta hoikemmat kipupolvet, joten toivotaan nyt sitten toisen polven kuihtuvan luille, mikäli tukea tarvitsee. Toki parasta on, jos kumpikin tuki tulee olemaan turhan takia mukana.

Selkä saattaa iskiasvihoitella, mutta eikös siihen vaivaan auta kävely? Ehkä pitäisi soitella tohtorille ja kinuta kuitenkin vaikka vahvaa Buranaa purkillinen. Se auttaisi saman tien polvinivelten tulehduksiin paremmin kuin Panadol. Jotain tuollaista kai kuitenkin on otettava mukaan.

Yöt olisi luultavasti hyvä nukkua sen verran hyvin kuin se on mahdollista. Ja näillä meikäläisen unipulmilla siinä onkin tekemistä. Melatoniinia mukaan. Tosin jos ottaisi tohtorin määräämää kemiallisempaa, se samalla veisi yöllisiä kolotuksia pois. Sitä paitsi se on pienemmässä purkissakin.

Jos otan aurinkovoidetta mukaan, kuitenkin sataa. Ja jos en ota, naama ja korva (kuulemma se etelänpuoleinen eli vasen) palaa. Ja sitten tarvitaan aloe veraa. Onhan sitä käytettävä, kun tuli hyvän myyntipuheen seurauksena toissa uutena vuotena Kanarialta hankittua. Ja sopiihan se ihottumiin ja hiertymiin ja kosteuttamaan ja vähän kaikkeen. Pitäisi vain löytää jostain pienempi, kevyt ja pehmeä pullo sitä varten. Tuollaista hehtaaritonkkaa viitsi mukana kuljettaa.

Tai jos sittenkin ottaisi tuo aloe veran tilalle ihan vain Bepanthenia? Eikös se ole sellainen joka paikan ihmevoide? Mutta onko se parempaa kuin aloe vera? Toista olisi valmiina, toiseen pitäisi erikseen sijoittaa. Ai, miten hankalaa tämä.

Bacimysiniä ei saa unohtaa! Ennenhän sitä laitettiin, jos pipi tuli. Ja Illodinia myös. Sitä ei tosin enää taida kaupasta löytyä.

LAMPAANVILLAA! Eipä ole siitä muuta kokemusta kuin että villasukat lämmittävät ja huovutusneula jää ikävästi sormeen kiinni. Luin kuitenkin, että kun kieputtaa lampaanvillasuikaleen varpaiden ympäri, varpaanvälit pysyvät hiertymittä. Tosin näyttävät yöksi sitä villaa moni laittaneen, eikä suinkaan sukan sisälle kenkään. Olisikohan siitä siellä päiväsukassa sitten enemmän haittaa kuin hyötyä? Aika kallista ainakin apteekissa moinen. Ja ilman lanoliinia. Kummallista. Luulisi, että juuri se lanoliini on hyvä asia. Ehkä otan mukaan keritsimet ja etsin käsiini paikallislampaan. Sitten tungen saaliin sukkaani. Tulitikut ja suolan voisi pakata myös mukaan ihan siltä varalta, että keritsimet lipeää ja pitää ryhtyä rosvopaistille.

Mahahan se kumminkin rupeaa krenaamaan tuolla ulkomailla villilampaita syödessä ja kylien vesipisteistä pulloa täyttäessä. Tosin eipä ole näinä vuosina krenannut kuin kerran silleen enemmän, eikä sekään kovin hurjaa ollut. Samalla niemimaalla kuitenkin, joten kyllä se kambylo vai pyloko se on, vaanii tuolla pohjoisen puroissa ja putkissa kumminkin. Ja sitten on oltava Imodiumia. Ja vessapaperia. Ja käsidesiä. Ja koska tähän asti on aikuisiässä itse aina selvinnyt ilman Osmosalia, nyt ei sitten kumminkaan selviä. Hukka tulee nesteen muodossa. Mistä tulikin mieleen, että merisuolakiteet auttaa kuulemma suonenvetoihin. Tosin niin auttaa magnesiumkin. Ja suola rupeaa janottamaan, ja  sitten pitäisi kantaa vettä mukana vielä enemmän kuin muuten kantaisi ja mahatautikierre on valmis.

Kärmekset ja pistiäispömpiäiset! Sinne astuu vaeltajapolo jalkansa kivenkoloon tai pissii ampiaispesään ja heti hyökkää joku pyreneinboa tai lentävä piikkihemmo kinttuun kiinni. Kuristaa ja myrkyttää. Kyypakkaus tarvitaan. Jos edes luulisi itseään pelastavansa sen kanssa, vaikkei niistä tableteista ilmeisesti ole oikeasti mitään apua. Eikä mulle ennenkään ole kyynpurema sen kummempaa aiheuttanut. Eikä kai edes oikea vastamyrkky auttaisi boaan. koska se ei myrkytä. Eikä niitä varmaankaan edes ole tuolla.

Rakkolaastarit! Mutta miten estetään se, ettei se Compeed itse rullaudu sukkaan kävellessä ja sitä rakkoa saa aikaan? Ja jos rakko tulee, pitää kai sitä Bepanhtenia tai jotain laittaa. Ehkäiseekö se vauvantalkki sukassa rakkoja paremmin kuin Compeed?

Ai mutta ikälääkeet mukaan tietty! Ilman niitä joku hikeentyy kumminkin. Tai sitten ei, pitäisi kai kokeilla. Ei vaan viitsisi ruveta kokeilemaan uutta elämänvaihetta kesken uuden elämänvaiheen. Monimutkaista naisihmisen elämä, mutta ilman ikävaiheen yksinkertaistamisrohtoja tuon mukana kulkevan miesihmisen elämä se vasta monimutkaiseksi tulisikin. Se on tämä jälkimmäinen puolivuosisata tällaista.

Antihistamiini! Pamplonanpajun supersiitepölyaika tietenkin on kesän alussa ja sieltä pajupuskasta kuitenkin tuulee just mun nenään. Ja sitten on nokka tukossa ja Nasoliniakin tarvitsee. Jos sitä ei ole, joutuu hengittämään suun kautta ja sitten on sylkeä ja hiekkaa henkitorvessa ja ihminen tukehtuu sinne Galician aroille. Ei ole helppoa kotoa poistuminen, jos rupeaa suunnittelemaan.

Ehkä sitä peruslaastariakin tarvitaan. Tai toivottavasti ei tarvita.

Tai ehkäpä vain yritän muistaa, että hätänumero tuossa maailmankolkassa on yhtä helppo kuin täälläkin ja jätän kaikki rohdot pois matkasta. Tai jos vain Ibumaxia siltä varalta, että jotain paikkaa kolottaa aamulla. Tosin tiedän, että suunnilleen nuo yllämainitut tulee mukaan pakattua. Ja jotain tästä vielä puuttuukin. Ehkä juuri kaikista näistä syistä pakkaaminen olisi parasta hoitaa edellisenä iltana.

Suunnitelma B tai jotain

Mitä varten ne ovat laittaneet nuo espanjalaiset kaupungit niin kauas toisistaan? Ja mitä varten ei joku pyhimyspoliisi ensin punnitse ihmisen ajatuksia ja ohjaile suunnittelemaan asioita hivenen pidemmälle? Mitä nyt sitten sen Barcelonaan saapumisen jälkeen pitäisi oikeasti tehdä? Olisiko sittenkin ollut fiksumpaa lentää Madridiin ja hankkiutua sieltä Leoniin? Ehkä sellainen 300 kilometrin kävelymatka (Leon - Santiago de Compostela) olisi tällaiselle aloittelijalle sopivampi rutistus kuin 700 km? Ja toisaalta - onko sillä oikeasti väliä mistä kävelee minnekin? Jotenkin hassulta tuntuu, että erilaisten blogien ja palstojen mukaan moni menee Pamplonaan ja sieltä sitten taksilla vuorten yli Ranskan puolelle "reitin alkupisteeseen" kävelläkseen sitten omin jaloin takaisin Pamplonaan ja siitä eteenpäin. Jotta tulee koko reitti käveltyä. Mikä koko reitti? Kuka sen alkupisteen määrittelee? Tuolla logiikalla pitäisi lähteä oikeasti täältä kotisohvalta liikkeelle ja jatkaa niin kauan, että on tullut sinne pyhiin oikeaoppisesti vaellettua. Veikkaan, että jo ennen Toivakkaa alkaisi olla enemmän arkisia ajatuksia mielessä.

Toisaalta, kuka estää aloittamasta reissua vaikka auton vuokraamisella? Onhan niitäkin puljuja, joissa voit vuokrata allesi kulkupelin yhdestä kaupungista ja palauttaa se toiseen. Voisi siinä sitten etsiskellä alkumatkasta parin päivän verran geokätköjä, koska veikkaan, ettei varsinaisen kävelysession lisäksi kovin laajoja syrjähyppyjä jaksa minkään kätköjen perässä enää tehdä. Junalla ja bussillakin pääsee, ei kukaan kiellä viettämästä ensimmäistä päivää joukkoliikennevälineessä.

Joten eiköhän tämän ehdi ennen kesäkuuta jollain tavalla ratkaista.

Aamun ilonaihe oli 500 g! Jos pitäisin kiinni pakkausperiaattesta, jonka mukaan saan pakata mukaan sen verran painoa, minä ehdin ennen lähtöä kropastani pudottaa, saisin jo yli puoli tyhjää reppua kannettavakseni! Vielä suunnilleen kilo pois, saisin oikean rinkan selkääni, tosin tyhjänä senkin vielä.

Eilen tuli toimittua omaa luontoa vastaan ja heittäydyttyä shoppailun lumoihin. Melkein 60 € hurahti, mutta tuli sillä rahalla ostettua 800 g vaatteita. Tuossa määrässä on sentään kuusi eri vaatekappaletta (kevyitä, nopeasti kuivuvia, kolme niistä jopa normaalin värisiä). Hämmentävää on se, että tuli tehtyä Sulo Vilénit ja ostettua neljä juoksupaitaa, koska halvalla sai. Elämäni ensimmäiset "juoksupaidat". Ehkä sittenkin on osallistuttava siihen Pamplonan härkäjuoksuun...? Sitä paitsi ei taida olla normaalia ilmoittaa vaateostoksiaan grammoina.

Kääpiökokoiset kesämakuupussitkin on tilattu, koska edelliset ovat jo itsessään liki rinkan kokoisia, painavat ja kaiken lisäksi haisevat. Vuosien säilytys mökillä on tehnyt tehtävänsä. Kun ne tulevat, pitänee ruveta nukkumaan olohuoneen lattialla. Hyvä on ihmisen tottua ikävään makuupaikkaan jo ajoissa. Tuntuupa oma sänky sitten joskus kotiin palatessa entistäkin mukavammalta. Ainakin olettaen, ettei onnistu salakuljettamaan mukanaan kotiin espanjalaista ludeperhettä. Tai joitain pyhiinvaeltavia täitä. Tai jotain silsaa tai sienätä jostain yleisestä suihkusta.

Ehkäpä hankintalistalle on laitettava varvastossut. Enkä taatusti ala nukkumapaikan suhteen pelleilemään, ennen kuin on pakko.

Milloinkaan tässä huushollissa ei pakkaamista ole ruvettu suunnittelemaan näin aikaisin. Yleensä ensimmäiset ajatukset pakkaamisen ärsyttävyydestä lausutaan ääneen pari päivää ennen lähtöä ja sitten edellisenä iltana kursitaan kokoon kaikki tarvittava.

Pyhissä mietteissä?

Kaikki alkaa jostain -  esimerkiksi menolipun ostamisesta. Kun ihminen potee kroonista matkakuumetta, ei olo helpotu, ellei ole jotain suunnitteilla. Aikamme googleteltiin kaikenlaista. Monesti on vannottu, että tässä iässä ollaan jo niin mukavuudenhaluisia, että mihinkään rupuhotelliin ei enää lähdetä, majan on oltava oikeasti hyvä ja ruuan sitäkin parempaa. Lämmintäkin on piisattava ja uimaan on päästävä, jos alkaa siltä tuntua. Ja auto, se helpottaa elämää! 

Nämä kriteerit toki täyttyvät seuraavallakin reissullamme: Tarkoitus on lähteä kävelemään pohjoiseen Espanjaan. Sillä tavalla...hyvästi viiden tähden hotellit ja runsaat buffetaamiaiset. Tällä kunnolla aivan loistava kesäsuunnitelma! Ylipainoa parikymmentä kiloa, nivelten takuuaika mennyt umpeen viime vuosituhannella. Selkäkin tykkää erityisesti epämääräisillä lavereilla tai lattialla nukkumisesta. Myös kylmät, kitisevät suihkut tai Pyreneiltä lirisevät vuoripurot ovat juuri sitä kylpylätunnelmaa ja biitsimeininkiä, mitä ihminen lomaltaan kaipaa. Kun ihminen vanhenee, tapahtuu ilmeisesti niin, että mukavuudenhalu muuttuu yhdessä yössä aivan varoittamatta masokismiksi.

Edessä siis ainakin osittain erilainen kesä. Kukaan ei tiedä, kuinka pitkälle suunnitelmat toteutuvat ja monestiko ne matkan varrella muuttuvat, mutta sellaistahan elämä on. Nyt on kuitenkin menolippu Barcelonaan ostettu ja ensimmäisen yön majapaikka varattu. Kaikki muu on enemmän tai vähemmän auki. Tarkoitus olisi hankkiutua Pamplonaan ja jatkaa siitä kävelyä kohti lännessä häämöttävää Santiago de Compostelaa. Aivan, pyhiinvaellus. Ei siksi, että jollain opetuslapsen oletetulla hautapaikalla olisi mitään merkitystä ainakaan minulle. Ei siksikään, että erityisen hartain mielin lähtisin nöyränä kilvoittelemaan jollain merkillisellä vuosisatojen uskovia yhdistävällä reitillä. Ei siksikään, että joku kirkollinen henkilö joskus siellä perillä minulle jonkun paperin ojentaisi ja nimeni ihan tuomiokirkossa kuulijoille kertoisi.

Älkää ymmärtäkö väärin - mitään mainituista asioista en myöskään halveksi. Enemmän tämä on kuitenkin itsensä haastamista. Sen kokeilemista, mistä pystyy luopumaan ja mistä selviämään. Voihan olla, että hermo menee jo Barcelonasta lähtiessä, koska bussi on myöhässä tai varpunen kakkii sandaalille. Voi olla, että kiukuttaa, kun ei kuitenkaan ole mahdollista yhtenä kesänä koko reittiä käydä läpi (tai no, teoriassa toki on mahdollista, realistisesti ajatellen ei). Sekin saattaa käydä, että kun ollaan Pamplonassa, alkaa ottaa päähän se, että ei aloitettu sieltä "virallisen reitin" aivan alkupäästä. Niin, miksipä ei menisi jo alkajaisiksi sinne, Saint-Jean-Pied-de-Portiin, kun kerran sillä suunnalla jo on? Eihän se toisi kuin 75 km lisää käveltävää. Entäpä jos lopussa harmittaa, että aloitti keskeltä reittiä? Joopa, tällä logiikalla pitäisi ruveta tassuttelemaan ihan kotiportailta, jos tahtoisi tehdä "täydellisen pyhiinvaelluksen" Joten eiköhän tämä tämän hetken ajatelma "Pamplonasta länteen" ole ihan kelvollinen. Ainakin sillä luulisi kiirastulesta hivenen nopeammin vapautuvan, jos sellainen joskus edessä on. 

Kärsimättömyys ja päättämättömyys eivät ole hyveitä. Ei myöskään perfektionismi. Ajatuksena on, että välillä voisi pätkä kulkea bussillakin, kunhan pitää huolta, että loppupäässä reittiä on sitten taivaltanut sen säädetyn "vähintään 100 km". Hmmm...sittenkin siis sillä leimatulla kupongilla on merkitys...onko päästävä näyttämään, että jep, pyhästi on vaellettu ja apostoli Jaakob taputtaa pyhiä käsiään minun urheuteni vuoksi? Mutta mitä jos alkaa potuttaa se, että ei sitten kuitenkaan kävellyt koko matkaa? Ja voisihan tämän pätkissäkin tehdä - ensi vuonna takaisin jatkamaan siitä, mihin tänä vuonna jäi. Vaan jospa ensi vuonna tahtookin jotain muuta - tämähän jäisi silloin pelkäksi pohjoisespanjalaiseksi kyläkävelyksi. Rakot jalkoihin ja hiertymät olkapäihin turhan takia?

Pysymme siis Pamplona-ajatuksen takana. Jos ei tule sieltä ajoissa sen kummemmin lähdettyä liikkeelle ja päivät kuluvat paikalliskuppilassa päättämättömänä perfektioahdistuksessa, voihan sitten jäädä härkäjuoksua tuijottamaan ja unohtaa koko pyhimys. Juoksemaan en kuitenkaan lähde, sen verran härkiä säälin. Sitäpaitsi siinäkin kylässä on autovuokraamoja ja ihminen voi aina lähteä ajelemaan Pyreneille, jos siltä tuntuu. 

Joka tapauksessa valmistautumaan kesään. Vaivaiset 80 päivää lähtöön.

Pakkaaminenkin on aloitettu, ainakin melkein. Pitäisi hankkia S-koukkuja. Nehän toki ovat ensimmäinen ja ehdoton retkivaruste. Sanoivat nimittäin jossain, että sellaisen voi tyrkätä vaikka vessanoven reunaan ja sitten ripustaa pyyhkeen tai kalsarit. Kaupassa oli pieniä sellaisia, ei ostettu, koska ne kuitenkin olisivat liian pieniä. Eivät osaa espanjalaiset niin ohuita ovia kuitenkaan tehdä ja sitten olisi repullinen turhia koukkuja ihmisellä matkassa.

Kevyt, pieneen tilaan mahtuva ja nopeasti kuivuva retkipyyhekin olisi hyvä. Kuulemma sideharsokin toimisi, mutta ajatus vaippaan kääriytymisestä on outo. Pieniä mikrokuitupyyhkeitä saisi halvemmalla kuin isoja, mutta koska pieni on kuitenkin liian pieni, ei kumpaakaan ole tilattu. Ja jospa kangaskaupasta löytyisi halvemmalla jotain sopivaa (minäkö pihi...)?

Sadeviittakin kuulemma on tarpeen (mitä, painaako hyvä sellainen liki kilon ??? kevyempi on löydettävä!). Entäpä muu vaatetus? Kivat kevyet, joustavat pitkät housut oli Budgetissa tyrkyllä - en maksa neljääkymppiä (niin, yleensä halvemmalla saa vain kompromisseja) ja jos nyt ostan ja satunkin laihtumaan, nehän eivät pysy ylhäällä (joo, yleensä nimenomaan "satun laihtumaan", katin kontit). Nopeasti kuivuvia kevyitä paitojakin rekissä roikkui. Hinta oli hyvä, mutta värit kamalat ja jos sellaisen ostaisi, ei sitten kuitenkaan sitä laihtumista sattuisi ja siinä olisi sitten pinkit ja mintunlimenvihreät mahamakkarat kaikkien silmissä. 

Entäpä makuupussi? Kivan pieni, edullinen ja sopivan kevytkin Honkkarissa, mutta voihan olla, että halvemmalla saisi jostain vielä kevyemmän. Mitään suomimetsätelttailupussia ei nyt tähän hätään tarvita, kunhan joku peitto olisi, eikä koko matkakassa sen hankkimiseen sentään hurahtaisi. Makuualusta? Vitosen maksoi sellainen puolisenttinen, mutta onhan se ohut. Ei sillä, että sitä välttämättä edes tarvitsisi, joten siinä suhteessa se saisikin olla halpa ja kevyt, mutta...jos ostaisi kerralla hyvän, silloin sitä voisi käyttääkin. Hyvää vain ei raaski heittää pois, jos se onkin liikaa, halvan ja huonon voi. Jep, ei ostettu. Lattialla nukutaan, jos on pyhän vaellusnukkupaikan punkat täynnä.

Yksi tarvike sentään on hankittu (ehkä siksi, että käyttöä on ihan kotonakin ja edelliset hajosivat): korvatulpat! Ainakin selviää pienemmällä rinkalla, ellei muuta pakattavaa keksi. Sitä rinkkaakaan ei tosin vielä ole, koska pitäisi käydä sovittelemassa joko olemassaolevia sukulaisrinkkoja tai kaupiteltavia sellaisia. Eikä sellaista ole jaksanut tehdä.

Minun pitää jotain saada kunnolleni aikaan seuraavien viikkojen aikana. Aamuiset avantopulahdukset toki valmistavat niihin kehnoihin pesupaikkoihin, mutta kun pitäisi saada painoa pois ja voimaa jalkoihin. Neliömetrin kokoisessa avannossa ei kuitenkaan kilometrikaupalla kunnonkohotusuintia uida. Eikös se olisi hyvä kannustin, että sen verran, mitä nyt kevään aikana saa kiloja pudotettua, saa selkäänsä sitten alkukesästä pakata? Itsekurin pettäessä ja tavoitteiden karatessa kaukaisuuteen luultavasti sitten lähden pelkkä sideharsoviitta hartioillani ja korvatulpat taskussa matkaan. Eihän se haittaa, jos ei vaihtovaatteita mukaan mahdu? 

Joka tapauksessa aikomus on yrittää. Kaikkea edellä mainittua. Koska meiltä pihasta lähtevä tie on vielä niin jäässä, etten uskalla hankkiutua tuonne sulan maantien varteen tassuttelemaan ja totuttamaan jalkojani kävelyyn, on kuntopyörä saanut jälleen tulla sisätiloihin. Jo 11 km takana (tällä viikolla), ei pidä aloittaa liian suurina annoksina, eihän? Se on sentään 2 km enemmän kuin mitä tuli hiihdettyä. Kyllä minä kohta kävelen satoja kilometrejä aivan vaivatta! Tuolla toisella vaeltajakanditaatilla on sentään kunto kohdillaan, sen verran hän on nuorempiaan sulkapallon perässä viikoittain juoksuttanut.

Kuulemma rakkoja ja hiertymiä on odotettavissa jalkoihin. Pitäisikö totuttautua kävelemään paljain jaloin, ei ainakaan kenkä hiertäisi? Ei kai siellä mitään piikkipensaita tai kärmeksiä ole ihmislapsen jalkoja pureksimassa? Lasinsirujakaan ei varmasti noin pyhällä reitillä ole, eihän? Ja jos nyt jo rupeaisi paljasvarpain pihalla kuljeksimaan, tottuisi kylmäänkin, koska meidän tuurillamme joka tapauksessa on ohjelmassa Pyreneiden niemimaan historian kylmin kesäkuu. Tai joku hurritsunami pyyhkäisee koko niemekkeen yli. Räntää vihmoo ja tuuli tuivertaa kaikki pyhiinvaeltajat ihan arkiseen ojaan.

Hyvänen aika, mihin ihminen oikein on ryhtymässä.