Vaihtoehtona ulkoilma

Niin helppo olisi päivän jälkeen vain lysähtää sohvanpohjalle ja tuijottaa jotain sähköistä ruutua sen kummemmin asioihin syventymättä. Onneksi eilen kuitenkin saatiin itsemme kammettua ulos ajoittaisen tihkusateen sekaan, vaikka mieli tekikin vastustaa moista reippailua. Lähdettiin katsomaan muutamia kiviä, joita karttaan oli merkitty. Samalla muutenkin hiukan avarrettiin tätä paikallistuntemusta. Neljä vuotta tässä mökissä on majailtu, mutta eipä noita lähimetsiä ole kovin tarkkaan tullut haravoitua. Osasyynä toki on se, että jossain Yoldiameren rannalla täällä kai asustellaan ja jääkauden jäätiköt ovat ne enimmät kivet kelkastaan ravistelleet ilmeisesti juuri tälle seudulle. Sellaista mukavaa leppoisasti tassuteltavaa metsikköä tällä seudulla ei tunneta, vaan askeleet on soviteltava sammaloituneiden kivien päälle ja varottava syövereihin suistumista.

Tässä muutamia näkymiä illalta. Tämä mänty näytti leikkivän pullojukkaa. Hyvin oli piiloutunut uteliailta yhden kivenlohkareen päälle. Hiukan lohkareen koosta saattaa saada käsitystä, kun huomaa sen takaa lähestyvän ihmisen.

Yht'äkkiä' siellä kaikkien kivien keskellä reitillä nökötti jonkun pää. Tai siis se, mitä siitä päästä oli jäljellä. Sen tarkemmin en tullut seutua penkoneeksi, että olisin loppukropankin nähnyt. Ei aavistustakaan, mikä elikko tämä on ollut. Kummallisia nuo luutöröt tuossa kallon sivulla. Mikään ihan hampaatonkaan eläin tämä ei ole ollut. Jos tunnistat, laita kommentteihin jotain. Saa sinne laittaa jotain, vaikka ei tunnistaisikaan.

Yritettiin käydä Mustaniemen rantaa katsomassa. Kovin ryteikköistä ja kivikkoista oli tämäkin seutu lukuunottamatta paria ilmeisesti mökeiltä tulevaa polkua. Jossain päin tuolla on ollut jonkinlainen nuotiopaikkakin, mutta ei jaksettu innostua sen etsimisestä kovin paljon enää illan edetessä. Paikoin oli vesikin melko korkealla.

Puuparka oli tullut tiensä päähän jo vuosia sitten.

Muutama korvasienikin matkan varrelta löytyi. Oli naapuri käynyt riittävästi "metsässään" moottorivekottimillaan kulkemassa ja maa oli sopivasti rikkkoontunut. Homma toimi hyvin, siippa kulki edellä, seisahtui ja osoitteli, minä noukin pussiin osoittelun kohteet. Niistä tryffelisioista ja kantarellikoirista olen kuullut, mutta että aviomiehissäkin saattaa piillä tällainen ominaisuus...  

Illan saalista piti käydä täydentämässä äitienpäivän reissulla bongatuista korvasienistä. Tuolla muutaman kilometrin päässä hiekkatien päästä alkoi samanlainen metsäkoneiden jättämä ura, jonka reunoilla kasvoi paljon korvasieniä. Olivat silloin niin piskuisia, että jätettiin suosiolla kasvamaan. Nyt tuli kuitenkin hinku lähteä nekin hakemaan, joten kun kotipihaan metsästä tupsahdettiin, piti saman tien vielä loikata iltayhdeksältä autoon ja lähteä sienimetsälle. Siellä tien päässä oli toinenkin auto. Ensisäikähdys oli, että nyt on joku toinen hyökännyt samoille apajille, mutta ehei - paikallisnuorison kutupari oli hankkiutunut toiveikkaana sellaiselle syrjäseudulle, missä ei taatusti kukaan tuohon aikaan liiku. Ei taloja mailla halmeilla, eikä mitään järjellistä syytä kenelläkään sinne tulla. Ressukat, sitten joku hörhö yht'äkkiä hyökkää ja rupeaa kyykistelemään liki vieressä. No, hoidimme hommamme ja he pääsivät jatkamaan sitä, mitä ikinä olivatkaan tekemässä. Poistuimme takavasemmalle ryöppäämään saalistamme.