Koekävely numero 1

Eilen kovin ajateltiin, että aamutuimaan lähdetään kävelemään. Jossain vaiheessa mieli muuttui suunnittelemaan, että voihan sitä sitten illallakin käydä lenkin. Aamupalan ääressäkin vielä vitkuteltiin, oli mukavampaa surffailla netissä, mutta jostain syystä sitten kuitenkin päätettiin nakata rinkat selkään ja siirtyä tien päälle suorittamaan ensimmäistä koekävelyä. Oma repukkeeni ei ollut aivan yhtä täynnä, kuin edellispäivän koepakkauksessa. Siihen oli syynsä: Ei kannata pakata kaikkea sellaista, mitä tarvitsee päivänvalossa. Näillä keleillä ne pitkät kalsarit ovat kuitenkin ihan normivarusteet, vaikka etelänreissulla niiden toivookin olevan vain varmuuden vuoksi mukana. Piti hieman vajentaa reppua, enkä sitten viitsinyt ruveta sinne uutta täytettä kaapista kaivamaan.

Menomatkan vaikein osuus olikin ensimmäiset 200 m. Ei siksi, että olisi mitenkään reppu painanut, mutta tuo jää...tulisi jo oikea kevät ja sulattaisi tietä sen verran, että pystyy normaalisti kävelemään pelkäämätttä kumoutumista ja kaikkien paikkojen katkeamista. Nastat piti kengissä olla, tuolla "isolla tiellä" ne sitten uskalsi altaan kiskoa. Onneksi oli eilen netistä kuikuiltu rinkankäyttöohjeita (ihan videoita oli katsottu, että osattaisiin olla olevinaan Oikeita Retkeilijöitä). Tiedettiin heti, että ne yhdet lenkit siinä takana on ilmiselvästi tarkoitettu vaikkapa jäähakuille ja eikös tuollaiset nastahärpäkkeet ole samaa lajia? Jäähän liittyvät, joten sinne ne roikotettiin. 

Tallusteltiin ja kohta olikin jo naapurikuntaan ihminen astumassa. Kuva piti otattaa, niinhän näyttävät tuolla ulkomaanreitilläkin itseään kylttien edessä kuvauttavan. Tässä on selvästi vähän samaa meininkiä, kuin niissä kuvissa, missä joku väsynyt vaeltaja viimeisin voimin onnellisena hymyilee Santiago de Compostela -kyltin edessä. Jätän kertomatta, että meiltä tälle rajapyykille on jopa 1,5 km.

Ja kyllä - tiedän, ettei rintaremmi ole kiinni. Just olin puhelimen kaivanut sen alta.

Matka jatkui. Ei ehkä aivan samanmoista maastoa kuin on jossain Espanjassa sitten, mutta kuitenkin tietä. Ja se tie pölysi. Oletan, että saattaa pölytä siellä määränpäässäkin. Käveltiin ja käveltiin ja koska ei koskaan ollut käännytty Peiponsalmen suuntaan, mentiin sitten sinne. Kotoa lähtiessä oli ajateltu, että jospa vaikka sellainen 10 km olisi tämän aloitusreissun maksimimitta. Sitten katsottiin, että jos vielä 10 minuuttia käveltäisiin, ennen kuin takaisin käännytään. Sitten päätettiin, että tuo mutka vielä vilkaistaan. Siitä mutkasta ei sitten näkynyt sitä, mitä olisi tykätty nähdä, joten katsottiin karttaa ja huomattiin jotain muuta mukavaa. Päämäärä vaihtui, koska ei kai se mitään haittaa, jos hiukan suunniteltua pidemmälle tassuttelee? 

Tämän jälkeen ei sitten enää kovin paljon pidemmälle menty. Joskus 60-luvulla kai ovat lossin pois napanneet, mikäli netti on oikeassa.

Paluumatka on aina ikävämpi. Autolla kulkien se jotenkin etenee rivakammin, mutta tällä tavalla jalan päällä ollen ei lainkaan niin mukavasti kuin eteenpäin taivaltaminen. Ei varsinkaan silloin, jos on jo pari kilometriä aiemmin huomannut, että jalkapohjan ja kengänpohjan välillä on joku typerä juttu. Ei siellä mitään ollut, olin katsonut, mutta ei myöskään ollut hyvää sukkaa. Ei sellaista muistanut ajatella, että kyllä se jalka näillä kokeilukävelyilläkin ihan samalla tavalla kunnollisen sukan tykkäisi alleen saada, kuin sillä varsinaisellakin reissulla. Nyt on sitten jalkapohjassa joku ilkiö. Oikea lonkkakin herkistyi molemmilla kulkijoilla ja pohdittiin, mahtaako asiaan vaikuttaa se, että vasenta laitaa tietä tulee kuljettua ja näillä ojia kohti viettävillä hiekkateillä oikea jalka on silloin koko matkan hivenen korkeammalla kuin vasen. Pitäisi välillä ilmeisesti kulkea liikennesääntöjen vastaisesti ihan tasapuolisuuden vuoksi.

Matkaa tuli yhteensä 13,5 km, aikaa kului vajaat 3 tuntia. Minulla oli painoa selässä 5 kg, siipalla 8 kg. Mitähän ne koivet tuumaavat sitten, kun tuo matka kaksinkertaistuu?

Pitänee jatkaa harjoituksia, kunhan tästä tokenee.