Lueskelin naamakirjaryhmän kirjoituksia. Siellä joku kyseli, voiko Suomessa tehdä pyhiinvaelluksia. Kyllähän minä tiedän, mitä tuolla kysymyksellä ajetaan takaa, ainakin luulen tietäväni. Ehkä jotain sellaista, että onko täällä sellaisia reittejä, mitä on käytetty muinoin pyhiinvaellukseen tai jotain. Mutta en kuitenkaan ymmärrä ihan tuon kysymyksen pointtia. Toki voi olla, että katolinen mielenlaatu toimii jotenkin sen varassa, mitä tai ketä kirkko pitää pyhänä. Niitä julistettuja pyhimyksiä silmälläpitäen. Mutta en usko, että tuon FB-ryhmän kysyjä on katolilainen, koska jos hän olisi, hänen luulisi tietävän tämän maan pyhimyksistä.
Mihin pyhiin nämä ihmiset siis haluavat vaeltaa? Moni kuitenkin osasi kertoa, missä kaikkialla voi tuollaisen pyhiinvaelluksen tehdä. Eikö se ole aika henkilökohtainen asia, mitä kukin pitää pyhänä? Jollekin joku paikka aiheuttaa pyhiä fiboja, jollekin toiselle joku henkilö tai asia. Ja jos tietää, mitä pitää pyhänä, silloinhan tietää, miten sen pyhän luo pääsee. Tai ainakin tietää, mitä tavoittelee. Jos joku minulle sanoo, että tuonne vaellat ja sitten olet pyhiin päässyt, en usko päässeeni minnekään erityisen pyhään. En kiellä sitä, ettenkö sinne jonnekin päästyäni ehkä kokisi jotain pyhää. Eihän sellaista voi tietää, koska tuskinpa pyhinä pidettyjen asioiden lukumäärä on jotenkin rajattu. Jos siis kysyy, missä voi pyhiinvaeltaa ja saa vastauksen kysymykseensä, kenen ajatuksissa se määränpää on pyhä?
Kyllä, kyllä. Tikusta asiaa, saivartelua, ties mitä. Minusta on kuitenkin toisaalta ihan mielenkiintoista miettiä tuota pyhyyttä. Jos oman mielenrauhan etsiminen tai jonkinlainen itsetutkiskelu tai itsensä rajojen etsiminen on se idea, silloin siitä kai tulee jollain tasolla pyhä asia. Tärkeä, merkityksellinen, kunnioitusta herättävä, joka varmaankin saa ajattelemaan syntyjä syviä ja ihmisen pienuutta. Vapauden ja ymmärryksen tunne. Suunnaton rakkaus jotakuta kohtaan. Silloinhan pyhiinvaelluksen voi tehdä vaikka omaa tupaansa kiertäen. Tai jos minä lähden tästä kävelemään tavoitteenani kohdata jossain rakkaat ihmiseni - silloinhan minä pyhiinvaellan.
Hohhoijaa. Ehkä olisi parempi kirjoittaa vain silloin, kun olettaa tietävänsä, mitä tahtoo sanoa. En muuten sulje pois sitäkään mahdollisuutta, että joskus jonkun Pyhän Henrikin sormiluun perässä tai Köyliön metsissä itsekin kuljeskelen. Saahan sitä kai teemoja kulkemiselleen olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti